Markus Kajo

Wikisitaateista

Markus Kajo on suomalainen pakinoitsija, juontaja, toimittaja, käsikirjoittaja ja humoristi.

Lausahduksia[muokkaa]

"Mutta maassa maan tavalla. Ja kun kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen, kuolemanvakavan sairauden torjumiseen, niin täytyipä toki itsekin kantaa kortensa kekoon. Niinpä minäkin ostin huutokaupasta riisimassasta tehdyn ison peniin, jonka hankinta tuntui herättävän paikallisissa sekä kiitollisuutta että hilpeyttä."

"Sen vuoksi salaattiasiassa täytyy toimia niin, että salaatin viereen laitetaan kyltti "Terveysvaikutteinen ruoka. Rucolakarpalopinaattisalaatti heikentää liiallista seksuaalista aktiivisuutta erityisesti miehissä. Auttaa mm. liian kovan & innokkaan peniin nais-eläjissä kenties aiheuttamiin yhtymäkipuihin ja kitkapaloihin."

"Jollainenkin pystyssä kävelevä tai pomppiva koiran, kengurun, kissan, jäniin tai koalan tapainen systeemi voisi olla kiva"

"Jäniiden kalenteri"

"Pienimöitä on. Pienimöissä pitkien puupöytien ääressä esiliinapukuiset naiset pitkillä veitsillä pienivät sieniä elintarviketeollisuuden tarpeisiin, paitsi ruokatunnilla eivät pieni."