Osmo Soininvaara

Wikisitaatit
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Soininvaara lokakuussa 2008.

Osmo Heikki Kristian Soininvaara (s. 2. syyskuuta 1951) on Vihreän liiton entinen kansanedustaja ja puolueen entinen puheenjohtaja. Soininvaara on toiminut Lipposen II hallituksen peruspalveluministerinä 2000–2002.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lausahduksia

  • "Voi ikään kuin lähteä rauhallisin mielin, että kasvualustaa on tällä hetkellä tavattoman paljon, ja meillä on suorastaan ylitarjontaa nuorista lahjakkaista ihmisistä. Hyvä tehdä heille vähän tilaa." [1]
    • Soininvaaran arvio Vihreän liiton tilasta hänen ilmoitettua jättävänsä eduskunnan vuoden 2007 vaaleissa.
  • "Kuuntelin aikanaan pyörän selässä EU-parlamentin keskustelua euron käyttöönotosta. Äänessä oli Esko Seppänen. Sitten jouduin katveeseen ja mäen päällä Esko Seppänen jatkoi taas paasaustaan erilaisia suurpääoman salaliittoja vastaan. Ihmettelin vain, miksi Seppäsen puhe tulee simultaanitulkin kautta. Ei se ollutkaan Seppänen. Puhuja oli vaihtunut Le Peniksi, mutta tekstistä eroa ei huomannut." [2]
  • "Perussuomalaiset puolueena on kokonaan eri asia. Minä pidän sitä politiikan parasiittina, joka kylmäverisesti laskelmoiden käyttää hyväkseen vallitsevaa tyytymättömyyttä tarjoamatta tilalle mitään toteuttamiskelpoista. "
  • "Jos huonossa hapessa oleva eläin joutuu parasiitin hyökkäyksen kohteeksi, ei siitä voi parasiittia syyttää. Perussuomalaisuus on paljastanut yhteiskunnassamme vakavan luottamuspulan." [3]
  • "Tää ulkonäköhän mulla ei oo kovin edustava. Mähän oon lähinnä saunatontun näkönen."

[muokkaa] Maahanmuuttajista

  • "Meillä on pidetty valitettavana sitä että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin kaupunginosiin. Mitähän me tehtäisiin jos meidän olisi muutettava Nairobiin? Yrittäisimmekö me levittäytyä mahdollisimman laajalle vai muodostettaisiinko suomalaisten getto missä olisimme mahdollisimman lähellä toisiamme? Sitä kannattaisi pohtia erikseen miksi siellä missä asuu somaleita, pitää asua myös inkeriläisiä ja turkkilaisia. Siihen kaupunki voisi vähän yrittää vaikuttaa, mutta ei siihen, että yhden ryhmän ihmiset pyrkivät asumaan lähellä toisiaan, se on ihan luonnollista." [4]
  • "Ehdotan, että kaikilta maahanmuuttajilta otetaan geenitesti. Tämä loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan, ja sitä voi pitää rasistisena, koska kantaväestöltä ei samaa rekisteriä oteta, mutta vastaavasti nyt syyttömänä leimatut pääsevät tästä leimastaan. Jos olisin itse maahanmuuttaja, katsoisin tämän parantavan tilannettani." [5]
    • Myöhemmin Soininvaara sanoi geenirekisteriehdotuksensa olleen "puhdas provokaatio".
  • "Raiskaajat jäisivät aina kiinni – siis jos ovat ulkomaalaisia – ja siksi ulkomaalaisten tekemät raiskaukset loppuisivat ja halla-aholaisilta menisi heidän tunteisiin vetoavin argumenttinsa." [5]

[muokkaa] Ydinvoima

  • "Ydinvoima torjuu kasvihuoneilmiötä kuin viinaryyppy krapulaa." [6]

[muokkaa] Lähteet

  1. Osmo Soininvaara jättää eduskunnan mtv3.fi. 22.9.2006. MTV3. Viitattu 6.12.2010.
  2. Soininvaara, Osmo: Pakkohoitoa Turuntautiin Soininvaaran blogi. 26.2.2008. Viitattu 29.12.2009.
  3. Soininvaara, Osmo: Suhtautuuko sivistyneistö suvaitsemattomasti perussuomalaisiin Soininvaaran blogi. 25.3.2011. Viitattu 20.9.2011.
  4. Rinne, Jaana: Osmo Soininvaara City.fi. 2001. City-lehti. Viitattu 6.12.2010.
  5. 5,0 5,1 Soininvaara raiskaustekstistään: "Puhdas provokaatio" Uusi Suomi. 17.11.2008. Viitattu 10.2.2009.
  6. Ydinvoima, valta ja vastarinta, (toim. Matti Kojo) Like 2004, s.21

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
osallistuminen
Työkalut