Tornihuhu
Wikisitaatit
Tornihuhu on Puolustusvoimain varusmiesten ja kantahenkilökunnan välityksellä leviävä epätosi kertomus tai tarina.
[muokkaa] Suosittuja tornihuhuja
- Pöydälle yön hiljaisuudessa toimettomuuden vuoksi ristittyjen käsiensä päälle nukahtanut apupäivystäjä heräsi, ja otsa vielä kiinni käsissään näki vieressään seisovan pataljoonan valvojan jalat. Apupäivystäjä kuitenkin oli ajatuksiltaan vikkelä mies ja nosti päänsä sanoen "Aamen" kuin rukouksen lopuksi, eikä jäänyt kiinni nukkumisesta päivystysvuorollaan.
- Eräs varusmies oli vartiovuorossa varuskunnan portilla. Varusmiehillä oli ladatut aseet, joita heidän kuului käyttää, jos joku yritti päästä portista luvatta läpi. Kerran näin myös kävi, kun erään kantahenkilökuntaan kuuluvan miehen vaimo ajoi varuskunta-alueen portille. Nainen ei löytänyt lompakkoaan, vaan tuskaili vähän aikaa ja ajoi portista läpi varusmiehen vastusteluista huolimatta. Varusmies yritti pysäyttää auton, ampui varoituslaukauksen ja lopulta tähdätyn laukauksen autoon. Luoti osui naiseen tappaen hänet. Kyseinen varusmies tietysti toimi esimerkillisesti sääntöjen mukaan ja sai toiminnastaan päivän kuntoisuuslomaa – myöntäjänä tietysti hänen esimiehensä, joka vieläpä sattui olemaan uhrin aviomies.
- Variaatio: Varuskunnan komentaja ilmaantuu portille ilman papereita. Varusmies ei tunnista everstiä/kenraalia/amiraalia ja ottaa tämän kiinni nippusiteisiin sitomalla, ja saa palkaksi ohjesäännön mukaan toimimisestaan kuntoisuuslomaa.
- Alokasaikana eräs varusmies halusi todistaa olevansa mielenvikainen. Ensimmäistä kertaa ampumaradalla kovapanosammunnoissa mies keksikin hauskan tavan: hän ampui itseltään lippalakin pois päästä. Sai vapautuspaperit vielä samana päivänä.
- Eräs toinenkin alokas pyrki vapautukseen ajelemalla ympäri kasarmia kuvitteellisella autollaan, jonka moottorin äänen hän tuotti huuliaan pärisyttämällä. Alokas jäi kiinni alettuaan nauraa, kun touhukasta ajelua seurannut upseeri nosti peukalonsa aikeenaan yrittää liftata alokkaan kyydillä upseerikerholle.
- Isosaaren linnakkeessa on ainakin 20 vuotta levinnyt tämä legenda: joku upseeri on saanut ylennyskieltoa poistutettuaan lomille lähdössä olleita varusmiehiä laiturilta mereen. Lisäksi ne, jotka juoksivat mereen, eivät päässeet lomille, koska housut olivat märät ja ne, jotka eivät juosseet, eivät päässeet lomille, koska eivät totelleet käskyä. Lomille pääsi vain se varusmies, joka poistui laituriin kiinnitettyyn veneeseen.
- Variaatio: Kantahenkilökunnan edustaja N. N. on ylenemiskiellossa/koulutuskiellossa poistutettuaan varusmiehiä ruokalan/varusvaraston/suksivajan katolle.
- Lisäys: Suomen armeijassa ei ole olemassa käsitettä "ylenemiskielto". Kuten ei myöskään arvon alentamista. Tietyistä rikoksista reservin sotilasarvo tosin saattaa lähteä[1].
- Varusmies H. Moilanen kyllästyi linnoitussaarella lomien vähyyteen ja ui 20 km mantereelle ja sai luvattomasta poissaolosta rangaistuksen, mutta kuntoisuusloman urheilusaavutuksestaan.
- Panssarijääkärien/panssarintorjuntamiesten/tykkiryhmän/pataljoonan komentopaikan laskennallinen elinikä taistelutilanteessa on 12,3 sekuntia.
- Variaatio: Patteriston keskityksessä tuhoutuu 100×100 metrin kohdealueelta 99,36 % elävästä voimasta.
- Kranaatinheitinkomppanian talvileirillä Rovajärvellä tulenjohtaja on juuri antanut laukaisukäskyn, kun porotokka ilmaantuu maalialueelle tunturin takaa. Tulenjohtaja peruuttaa käskyn, mutta heittimistön komentaja ilmoittaa: "lähti jo". Varusmiehet viettävät seuraavan päivän kaivamalla joukkohautaa 50 porolle.
- Vekaranjärveltä johtaa tunneli Kouvolaan.
- Variaatio: Pansion varuskunnasta johtaa tunneli Naantalin kultarantaan & Turun keskustaan. Upinniemestä johtaa tunneli Helsinkiin. Lisäksi Upinniemessä on yli X (tosi monta) kilometriä tunneliverkostoa ympäriinsä. Tunnelin kautta voi poistua varuskunta-alueelta kenenkään huomaamatta. Vain upseerit tietävät mistä paikoista tunneliin pääsee.
- Taisteluharjoituksessa kouluttaja huomasi, että erään alokkaan takapuoli oli liian ylhäällä. Kouluttaja polkaisi sitä alaspäin, jolloin terävä kanto puhkaisi alokkaan vatsan ja alokas kuoli. Tämä jokaisessa varuskunnassa kerrottu tarina löytyy jo Pentti Haanpään novellista Kenttä ja kasarmi (1928).
- Nykyinen saapumiserä on viimeinen, joka selviää armeijasta kuudella kuukaudella. Seuraavan saapumiserän mukana palataan takaisin vanhaan kahdeksan kuukauden malliin. Tämä huhu on levinnyt siitä asti, kun varusmiespalvelus uudistettiin nykyiseen 6/9/12-malliin.
- Alokkaille suoritetaan pakollinen peräsuolentähystys
- Eräs upseeri (nimetty, joka paikassa eri) on juossut cooper-testissä 3 000 metriä suojanaamari päässä
- Variaatio: Joissakin tapauksissa kyseinen upseeri on suojanaamariin pukeutumisen lisäksi kantanut selässään polkupyörää.
- AUK:n / RUK:n rististä saa panttilainaamossa 20 €.
- Raskaalla kertasingolla, Apilaksella, ei saa rauhan aikana ampua kuin kolme kertaa vuodessa, sillä sitä suurempaa määrää ei ihmisen luusto kestä vaurioitumatta
- Armeijan ruokaan sekoitetaan jarruksi kutsuttua ainetta, jonka on tarkoitus vähentää seksuaalisia haluja tai kykyjä. Varhaisimmat jarrujutut ovat tiettävästi sota-ajalta. Nykyisin huhuun kuuluu myös, että naisten vapaaehtoisen asepalveluksen tullessa voimaan v. 1995 jarrun määrää lisättiin – joidenkin variaatioiden mukaan se jopa kymmenkertaistettiin. Jarrun legendaa pitävät yllä enimmäkseen keittiömiehinä palvelevat varusmiehet.
- Jokaisen varuskunnan cooper-ennätyksen on juossut Lasse Viren, se on vähintään 4500 metriä ja sen rikkomisesta saa 30 kuntsaria.
- Lisäys: Helsingin Sanomien haastattelussa toimittaja kysyi Vireniltä missä hän oli suorittanut asepalveluksen ja kuinka paljon juoksi cooperissa. Vastaus oli Santahamina ja vähän yli 4000 metriä.
- Jääkäriprikaatin sähkötysennätystä pitää hallussaan Andy McCoy.
- Käyttämättömät henkilökohtaiset lomat (HL) saa rahana, jos niitä ei ole ehtinyt käyttää.
- 1.Ervk;ssa kerrottiin aikoinaan, että Lasse Mårtensson sähkötti 180 merkkiä minuutissa

