Ero sivun ”Kalevala” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö

Inline

Versio 27. tammikuuta 2017 kello 20.14

Tämän sivun poistamista on ehdotettu, ja ehdotuksen harkinta sekä äänestys ovat käynnissä.
Voit osallistua keskusteluun tämän artikkelin äänestyssivulla.

Poistoehdotukset perustuvat poistokäytäntöön. Sivu poistetaan, jos yhteisö katsoo, että sen aihe ei sovi Wikisitaatteihin itsenäisenä artikkelina. Aivan uusien tai rekisteröitymättömien käyttäjien äänet hylätään. Vain vakituiset, rekisteröityneet käyttäjät saavat äänestää, mutta jokainen voi osallistua keskusteluun.

Älä poista tätä huomautusta ennen kuin äänestys on päättynyt. Voit parannella tätä sivua äänestyksen aikanakin.

Incipit

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.

Sitaatteja

Polvin maasta ponnistihe,
käsivarsin käännältihe.
Nousi kuuta katsomahan,
päiveä ihoamahan,
otavaista oppimahan,
tähtiä tähyämähän.
Se oli synty Väinämöisen,
rotu rohkean runojan
kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta. (1, 335–344)
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio.
Istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhta'issa,
valke'issa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hope'ista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
pirralla hope'isella.
Suihki sukkula piossa,
käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi,
hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa,
hope'ista huolittaissa. (8, 1–16)
Susi juoksi suota myöten,
karhu kangasta samosi;
suo liikkui suen jälessä,
kangas karhun kämmenissä:
siihen nousi rautaruoste
ja kasvoi teräskaranko
suen sorkkien sijoille,
karhun kannan kaivamille. (9, 98–106)
Tupa tuolla tuulottavi,
nälkäraunio näkyvi.
Kenen onpi tuo tupanen,
kenen koti kunnottoman? (11, 331–4)
Niinp' on lieto Lemminkäinen
viikon hiihteä hivutti,
lauloi virret viian päässä,
kolmet korven kainalossa:
miellytti metsän emännän,
itsenki metsän isännän,
ihastutti immet kaikki,
taivutti Tapion neiet. (14, 231–238)
Nousi lieto Lemminkäinen,
kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa
päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla:
yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita,
siihen henkeä lisäksi. (15, 273–280)
Ei tieä emo poloinen
eikä kantaja katala,
missä liikkuvi lihansa,
vierevi oma verensä,
kävikö käpymäkeä,
kanervaista kangasmaata [...]. (15, 7–12)
Vanha virsikäs Vipunen
ei tuosta totella ollut.
Silloin vanha Väinämöinen
löihen itsensä sepoksi,
rakentihe rautioksi;
painoi paitansa pajaksi,
hiat paian palkehiksi,
turkkinsa tuhottimeksi,
housut hormiksi rakenti,
sukat hormin suulliseksi,
polvensa alasimeksi,
vasaraksi kyynäspäänsä. (17, 129–140)
Silloin virsikäs Vipunen,
tuo vanha varaväkevä,
jonk' oli suussa suuri tieto,
mahti ponnetoin povessa,
aukaisi sanaisen arkun,
virsilippahan levitti
lauloaksensa hyviä,
parahia pannaksensa,
noita syntyjä syviä,
ajan alkuluottehia [...]. (17, 527–535)
Kasvoi kuuta kaksi, kolme.
Jopa kuuna kolmantena
poika polven korkeuisna
alkoi itse arvaella:
«Kunpa saisin suuremmaksi,
vahvistuisin varreltani,
kostaisin isoni kohlut,
maksaisin emoni mahlat!»
Saipa kuulla Untamoinen.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Tästä saa sukuni surma,
tästä kasvavi Kalervo!» (31, 105–116)
Kenen tyttöä ikävä?
Kenen muun, kun ei emonsa! (34, 219)
Sanoi seppo Ilmarinen:
«Vakavampi maisin matka.
Lempo menköhön merelle,
surma suurelle selälle!
Siellä tuuli turjuttaisi,
siellä viskaisi vihuri,
saisi sormet soutimeksi,
kämmenet käsimeloiksi». (39, 33–40)
Siitä vanha Väinämöinen
lauloa hyrähtelevi.
Lauloi ensin laitapuolen
sukapäitä sulhosia,
sukapäitä, piipioja,
saapasjalkoja jaloja. [...]
Pani sulhot soutamahan,
neiet ilman istumahan.
Sulhot souti, airot notkui:
eipä matka eistykänä. [...]
Siitä seppo Ilmarinen
itse istui soutamahan:
jopa juoksi puinen pursi,
pursi juoksi, matka joutui. (39, 275–314)
Vaka vanha Väinämöinen
kävi kanteloisehensa,
itse istui soittamahan,
alkoi soittoa somasti.
Tuota kaikki kuulemahan,
iloa imehtimähän,
miehet mielellä hyvällä,
naiset suulla nauravalla,
urohot vesissä silmin,
pojat maassa polvillansa.
Väkeä väsyttelevi,
rahvahaista raukaisevi [...]. (42, 65–76)
Kesosenko, kaksosenko, viitosenko, kuutosenko, vainko kymmenen keseä tahi ei täytehen tätänä? (50, 69–72)

Onko kymmenenkään meistä Kalevalata taikka kymmenen Kanteletarta lukeakseen avannut? Ja tietääkö kymmenenkään, mistä ne puhuvat, taikka ties montako runoakaan Kalevalassa on? (August Ahlqvist)

Kalevalassa heijastuva yhteiskunta on alkukantainen yhteisö, jota Marx ja Engels usein nimittivät "alkukantaiseksi kommunismiksi". (Otto Wille Kuusinen)

Tämä kirja esivanhempaimme muinaisesta olosta, elämästä ja toimista. (Elias Lönnrot)

Suuri Sitaattisanakirja. Toimittanut Jarkko Laine. Helsinki: Otava, 1989.

@@ Rivi 32: / Rivi 32: @@
 * Vaka vanha Väinämöinen <br> kävi kanteloisehensa, <br> itse istui soittamahan, <br> alkoi soittoa somasti. <br> Tuota kaikki kuulemahan, <br> iloa imehtimähän, <br> miehet mielellä hyvällä, <br> naiset suulla nauravalla, <br> urohot vesissä silmin, <br> pojat maassa polvillansa. <br> Väkeä väsyttelevi, <br> rahvahaista raukaisevi [...]. (42, 65–76)
 * Kesosenko, kaksosenko, viitosenko, kuutosenko, vainko kymmenen keseä tahi ei täytehen tätänä? (50, 69–72)
+* Onko kymmenenkään meistä Kalevalata taikka kymmenen [[Kanteletar]]ta lukeakseen avannut? Ja tietääkö kymmenenkään, mistä ne puhuvat, taikka ties montako [[runo]]akaan Kalevalassa on? ([[August Ahlqvist]])
+* Kalevalassa heijastuva [[yhteiskunta]] on alkukantainen yhteisö, jota Marx ja Engels usein nimittivät "alkukantaiseksi [[kommunismi]]ksi". ([[Otto Wille Kuusinen]])
+* Tämä [[kirja]] esivanhempaimme muinaisesta olosta, [[elämä]]stä ja toimista. ([[Elias Lönnrot]])
+Suuri Sitaattisanakirja. Toimittanut Jarkko Laine. Helsinki: Otava, 1989.
 [[Luokka:Kirjat]]