Carl Haglund

Wikisitaateista
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Carl Christoffer Haglund

Carl Christoffer Haglund (s. 29. maaliskuuta 1979 Espoo) on suomenruotsalainen poliitikko, joka toimi Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajana vuosina 2012–2016. Hän oli Suomen puolustusministeri Jyrki Kataisen hallituksessa sekä Alexander Stubbin hallituksessa vuosina 2012–2015. Ennen ministerin tehtäviä Haglund toimi Euroopan parlamentin jäsenenä vuodesta 2009. Hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2015, mutta hän pyysi vapautuksen siirtyäkseen bioenergiatoimija Sunshine Kaidi New Energy Groupin varatoimitusjohtajaksi 1. elokuuta 2016.

Haglund on toiminut Espoon kaupunginvaltuustossa vuosina 2005–2011 ja uudelleen vuodesta 2013.

Lausahduksia[muokkaa]

  • ”En ole vakuuttunut, että kokonaiselle ikäluokalle löydetään järkeviä tehtäviä. Tosiasia on, ettei Puolustusvoimat eikä yhteiskuntakaan tarvitse kymmeniä tuhansia naisia palvelukseen." (Puolustusministerinä Aamulehdessä sukupuolineutraalista armeijasta 20.7.2013. Aamulehti on sittemmin sensuroinut uutisen pois netistä.)
  • "Puolustusvoimat ei kuuntele Suomen kansalaisten puhelinliikennettä tai tutki kansalaisten sähköposteja." (Puolustusministeri Haglund Turun Sanomille 1.7.2013 armeijan oikeutuksesta vakoilla ihmisiä [1])

Lähteet[muokkaa]