Elvis Presley
Ulkoasu
Elvis Presley (8. tammikuuta 1935 – 16. elokuuta 1977) oli maailmankuulu yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä.
Sitaatteja
[muokkaa]- "Ääneni on Jumalan tahto, ei minun."
- "Musiikin pitäisi olla jotain, joka pistää sinut liikkumaan, ulkoa tai sisältä."
- "En tee sopimattomia liikkeitä."
- "Laulajat tulevat ja menevät, mutta hyvä näyttelijä voi säilyä pitkään."
- "Minulle maailman kaunein asia on lapsi, joka näyttää yhtä kauniilta kuin äitinsä."
- 'Miehen tuomitseminen hänen heikoimman linkkinsä tai tekonsa perusteella on kuin tuomitsisi valtameren voiman vain yhden aallon perusteella'.('To judge a man by his weakest link or deed is like judging the power of the ocean by one wave.')[1]
- Elviksen käyttämän raamatun taakse kirjoitettu lausahdus.
- 'Kaikelle on aikansa, kärsivällisyys palkitsee sinut ja vastaa kaikkiin kysymyksiisi'. ('There is a season for everything, patience will reward you and reveal all answers to your questions.')
- Toinen kirjoitettu lausahdus Elviksen raamatusta.
Elviksestä sanottua
[muokkaa]- Tunnettu Elviksen esiintymisten jälkeen kuulutettu ilmoitus kiihtyneiden ihailijoiden rauhoittamiseksi: "Elvis on lähtenyt rakennuksesta! (Elvis has left the building!)"
- Muhammad Ali: ”Elvis Presley oli herttaisin, nöyrin ja mukavin mies jonka koskaan olisit halunnut tuntea.”[1]
- Chet Atkins: ”Hän oli melko hyvä kitaristi. Hän oli niin monipuolinen, että pystyi laulamaan mitä vain. Hän rakasti gospelmusiikkia.”[2]
- Dave Barry: ”Lopulta kaikkien on kuoltava, paitsi Elviksen.”[1]
- Leonard Bernstein: ”Elvis oli 1900-luvun suurin kulttuurinen voima. Hän toi rytmin kaikkeen, ja hän muutti kaiken: musiikin, kielen, vaatteet – se oli kokonaan uusi yhteiskunnallinen vallankumous: 1960-luku syntyi siitä.”[1]
- Chuck Berry: ”Elvis oli suurin, joka koskaan on ollut, tai tulee koskan olemaan.”[1]
- Beyoncé: ”Elvis on ikoni.”[3]
- Jon Bon Jovi: ”Löysin paljon Elviksellä. Rakastan hänen tyyliään laulaa, hän oli erittäin uskollinen kaveri.”[1]
- Bono: ”Elvis oli rock'n'rollin alkuräjähdys.”[1]
- David Bowie: ”Elvis oli suuri sankari minulle.”[1]
- Garth Brooks: ”Kukaan ei koskaan tule koskettamaan Elvistä.”[1]
- James Brown: ”En ollut pelkkä fani, minä olin hänen veljensä. Elvis oli ahkera työntekijä, omistautunut, ja Jumala rakasti häntä. Näin hänet viimeisen kerran Gracelandissa, lauloimme yhdessä gospel lauluja. Minä rakastan häntä ja toivon nähdä hänet taivaassa. Ikinä ei tule olemaan ketään sellaista kuin se sielun veli.”[1]
- Johnny Carson: ”Jos elämä olisi reilua, Elvis olisi elossa ja kaikki imitaattorit olisivat kuolleita.”[1]
- Jimmy Carter: ”Elvis Presleyn kuolema riistää osan maastamme. Hän oli ainutlaatuinen ja korvaamaton. Hänen musiikkinsa ja hänen persoonallisuutensa muutti pysyvästi amerikkalaisen populaarikulttuurin. Hänen suosionsa oli valtava ja hän oli symboli monille ihmisille ympäri maailmaa. Hän edusti maansa elinvoimaa ja kapinallisuutta.”[1]
- Johnny Cash: ”Mielestäni Elvis oli loistava. Hänen karismansa piti kaikkien huomion. Elvis oli upea rytmikitaristi. Hänellä oli niin korkea energiataso. Elvis oli niin mukava kaveri, niin lahjakas ja karismaattinen – hänellä oli kaikki – että jotkut ihmiset eivät vain voineet käsitellä sitä ja reagoivat kateudella. Se on inhimillistä, oletan, mutta se on surullista.”[4]
- Cher: ”Ensimmäinen konsertti jossa kävin oli Elviksen konsertti kun olin yksitoista. Jopa tuossa iässä hän sai minut ymmärtämään kuinka valtavan vaikutuksen esiintyjä voi tehdä yleisöön.”[1]
- Dick Clark: ”Se on harvinaista kun artistin lahjakkuus voi koskettaa kokonaista sukupolvea. Se on vielä harvinaisempaa kun se sama vaikutus vaikuttaa useisiin sukupolviin. Elvis teki vertaansa vailla olevan jäljen pop-musiikin maailmaan, jota kukaan muu yksittäinen esiintyjä ei ole tehnyt.”[1]
- Bill Clinton: ”Elvis Presley oli ensimmäinen ja paras. Hän on kaikkien aikojen suosikkini.”[1]
- Alice Cooper: ”Olin aina ollut fani lapsena.”[5]
- Bing Crosby: ”Asiat jotka Elvis on tehnyt urallaan ja asiat joihin hän on vaikuttanut ja luonut ovat jotakin todella tärkeää musiikkibisnekselle. Minä kunnioitan häntä siitä. Kukaan muu ei olisi voinut avata ovea tulevaisuudelle niin kuin hän teki.”[1]
- Roger Daltrey: ”Olin aina halunnut olla kuin Elvis, olla rock'n'roll tähti, mutta en osannut laulaa, joten liityin bändiin sen sijaan.”[1]
- Sammy Davis Jr.: ”Asteikolla yhdestä kymmeneen, sijoittaisin hänet yhteentoista.”[1]
- Céline Dion: ”Kaikkien aikojen suurin viihdetaiteilija, Elvis Presley.”[3]
- Bob Dylan: ”Kun ensi kerran kuulin Elviksen äänen, minä tiesin että en työskentelisi kenellekkään; ja kukaan ei tulisi olemaan pomoni. Hänen kuulemisensa ensimmäisen kerran oli kuin olisi päässyt ulos vankilasta. Urani kohokohta? Tuo on helppo (kysmys), se kun Elvis levytti yhden kappaleistani.”[1]
- Mick Fleetwood: ”Opin musiikkia kuuntelemalla Elviksen levyjä. Hänellä oli mittava vaikutus kulttuuriin ja musiikkiin.”[1]
- Teri Garr: ”Kuulimme että Elviksen talolla oli juhlat. Menimme sinne mutta se ei oikeastaan ollut juhla. Se oli vain joukko tyttöjä, jotka istuivat katsomassa häntä kun hän katsoi tv:tä.”[3]
- Ian Gillan: ”Suurin ääni rockmusiikissa on Elvis Presley. Hän kosketti meitä kaikkia, hänen persoonallisuutensa. Teknisesti hän oli täydellinen, hänen sävelkorkeutensa ja äänensävynsä olivat aivan ihania ja hänen rytmitajunsa tuli sisään syvälle, joka kirjaimellisesti kosketti meitä kaikkia. Se on suuruuden salaisuus. Hän oli ehdoton inspiraatio. Opin kopioimalla maestroa.”[6]
- Al Green: ”Elviksellä oli vaikutus kaikkiin hänen tavallaan lähestyä musiikkia. Hän särki jään meidän kaikkien edestä.”[1]
- Merle Haggard: ”Elvis kosketti jokaisen elämää jonka korva kuunteli häntä, ja et pystynyt kuin kuuntelemaan kun hän lauloi.”[1]
- Johnny Hallyday: ”Mies joka antoi halun elämääni.”[1]
- Isaac Hayes: ”Elvis oli jättiläinen ja vaikutti kaikkiin alalla.”[1]
- Faith Hill: ”Hän oli paras koskaan ollut. On järjetöntä, se karisma joka hänellä oli. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa tähän päivään.”[3]
- Buddy Holly: ”Kukaan meistä ei olisi voinut tehdä sitä ilman Elvistä.”[1]
- Mick Jagger: ”Kukaan, ei kukaan ole yhtä suuri tai koskaan tule olemaan. Hän oli ja on suurin. Hän oli ainutlaatuinen taiteilija.”[1]
- Elton John: ”Se oli Elvis, joka sai minut kiinnostumaan musiikista. Olen ollut Elvis-fani lapsuudestani lähtien. Jos Elvistä ei olisi ollut, en tiedä missä populaarimusiikki olisi. Elvis aloitti kaiken.”[1]
- Tom Jones: ”Kuuntelin hänen ensimmäistä hittiään, ”Heartbreak Hotelia” ja sillä oli välitön ja syvällinen vaikutus elämäni kehittymiseen.”[7]
- B.B. King: ”Muistan Elviksen nuorena miehenä Sunin studiolla. Jopa silloin, tiesin että tällä nuorukaisella oli valtava lahjakkuus. Minä olin valtava fani. Elvis, hän oli ainutlaatuinen.”[1]
- John Lennon: ”Ennen Elvistä ei ollut mitään. Meillä oli vain yksi henkilö, jonka koskaan halusimme tavata Yhdysvalloissa. Me vain ihailimme häntä niin paljon. Mikään ei todellakaan vaikuttanut minuun ennen kuin kuulin Elvistä. Jos Elvistä ei olisi ollut, ei olisi ollut The Beatlesia.”[1]
- Liberace: ”Todella hyvä mies joka ei koskaan unohtanut ystäviään tai fanejaan.”[1]
- Madonna: ”Ilman Elvistä et ole mitään.”[1]
- Imelda Marcos: ”Hän oli aikaansa edellä, koska hänellä oli niin syviä tunteita. Hän pystyi arvostamaan syvällistä kauneutta äänessään. Hän aloitti musiikillisen vallankumouksen.”[1]
- Walter Matthau: ”Hän oli vaistomainen näyttelijä...Hän oli melko säteilevä...hän oli erittäin älykäs. Hän oli hyvin tyylikäs, rauhallinen, hienostunut ja sivistynyt.”[1]
- Paul McCartney: ”Kun olimme lapsia kasvamassa Liverpoolissa, kaikki mitä halusimme olla oli Elvis Presley. Epäilen kovasti, että The Beatlesia ei olisi ollut, jos Elvistä ei olisi ollut.”[1]
- Scotty Moore: ”Hänellä oli tunne rytmiin äänessään. Kun hän kuuli kappaleen, hän tiesi mitä voisi tehdä kappaleen kanssa. Ja kukaan muu ei voinut tehdä sitä.”[1]
- Jim Morrison: ”Elvis on paras koskaan, alkuperäisin. Hän aloitti pallon pyörittämisen meille kaikille. Hän ansaitsee tunnustuksen.”[1]
- Eddie Murphy: ”Hän on minun idolini. Hän on suurin viihdetaiteilija, joka koskaan on elänyt.”[1]
- Roy Orbison: ”Hän oli ensimmäisin ja lahjakkain.”[1]
- Carl Perkins: ”Tällä pojalla oli kaikki. Hänellä oli ulkonäkö, liikkeet, manageri, ja lahjakkuus. Ja hän ei näyttänyt meiltä muilta. Tavalla jolla hän katsoi, puhui, toimi – hän todella oli erilainen. Olemme menettäneet suosituimman miehen, joka koskaan käveli tällä planeetalla sitten Kristuksen.”[1]
- Ronald Reagan: ”Hän edustaa Amerikkaa, ja siksi olemme ikuisesti kiitollisia. Ei koskaan tule olemaan ketään hänen kaltaistaan. Kaikki iloitsevat hänen musiikistaan.”[1]
- Cliff Richard: ”Olen Elvikselle velkaa koko urani ja myös koko musiikkibisnes on velkaa hänelle. Jos ei olisi ollut Elvis Presleytä, ei olisi ollut Cliff Richardia. Olen varma siitä.”[1]
- Little Richard: ”Elvis oli Jumalan antama, ei ole muuta selitystä. Messias tulee muutaman tuhannen vuoden välein, ja se oli tällä kertaa Elvis.”[1]
- Keith Richards: ”Levy joka todella vaikutti minuun oli ”Heartbreak Hotel”. Se oli hämmästyttävää. En ollut koskaan kuullut sitä ennen, tai mitään vastaavaa. En ollut koskaan kuullut Elviksestä ennen. Se oli melkein kuin olisin odottanut sen tapahtuvan. Kun heräsin seuraavana päivänä olin erilainen kaveri.”[8]
- Brian Setzer: ”En usko että on muusikkoa tänäpäivänä joka ei olisi saanut vaikutteita Elviksen musiikista.”[1]
- Paul Simon: ”Myöhemmin kasvatin hiukseni kuten hän ja jäljittelin hänen esiintymistään – kerran matkustin New Yorkiin etsimään samanlaista paitaa, joka hänellä oli yhdellä albumeistaan. Se tuntui ihanalta, kun hän lauloi. Kun kuulin ensimmäisen kerran Elvistä, se oli uskomatonta, ja ajattelin itsekseni, kuinka voin kilpailla hänen kanssaan?”[1]
- Frank Sinatra: ”Elämä ei olisi ollut sama ilman häntä. Kaipaan häntä kovasti ystävänä. Hän oli lämmin, huomaavainen ja antelias mies.”[1]
- Britney Spears: ”Mielestäni Elvis on seksikkäin mies joka koskaan on kävellyt maapallolla, minä rakastan häntä.”[1]
- Bruce Springsteen: ”On ollut paljon kovia jätkiä. On ollut teeskentelijöitä ja kilpailijoita. Mutta on vain yksi kuningas.”[1]
- Rod Stewart: ”Elvis oli kuningas. Ei epäilystäkään. Ihmiset kuten minä, Mick Jagger ja kaikki muut vain seurasivat hänen jalanjälkiään.”[1]
- Ed Sullivan: ”Halusin sanoa, että tämä on todellinen kunnollinen, hieno poika.”[1]
- Margaret Thatcher: ”Rakastan hänen musiikkiaan, koska hän oli minun sukupolvessani. Mutta toisaalta Elvis on kaikkien sukupolvessa, ja hän tulee aina olemaan.”[1]
- Hal B. Wallis: ”Presley elokuva on ainoa varma asia Hollywoodissa.”[1]
- Raquel Welch: ”Kun olin 13, näin hänet esiintymässä ja yhtäkkiä ymmärsin mistä seksissä on kyse. Minä huusin keuhkojeni täydeltä.”[1]
- Robbie Williams: ”Hän inspiroi minut esiintyjäksi, hän on legenda, kuningas.”[1]
- Neil Young: ”Elviksellä oli kyky tuoda työväenluokan piilossa ollut ääni esiin.”[9]
Lähteet
[muokkaa]- ↑ 1,00 1,01 1,02 1,03 1,04 1,05 1,06 1,07 1,08 1,09 1,10 1,11 1,12 1,13 1,14 1,15 1,16 1,17 1,18 1,19 1,20 1,21 1,22 1,23 1,24 1,25 1,26 1,27 1,28 1,29 1,30 1,31 1,32 1,33 1,34 1,35 1,36 1,37 1,38 1,39 1,40 1,41 1,42 1,43 1,44 1,45 1,46 1,47 1,48 1,49 1,50 1,51 What they have said about Elvis Elvis.net. Viitattu 7.2.2017.
- ↑ Chet Atkins talks about Elvis Presley elvis.com.au. 13.4.2017.
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 Quotes About Elvis Graceland.com.
- ↑ Johnny Cash Remembers Elvis Presley elvis.com.au. 10.9.2011.
- ↑ Alice Cooper talks about meeting Elvis Presley elvis.com.au. 19.8.2015.
- ↑ Ian Gillan of Deep Purple talks about the 'Young Elvis' elvis.com.au. 24.11.2012.
- ↑ Tom Jones Remembers Elvis Presley elvis.com.au. 28.12.2016.
- ↑ Keith Richards talks about hearing 'Heartbreak Hotel' for the first time elvis.com.au. 27.10.2010.
- ↑ Elvis Presley and Neil Young Thrasher's Blog. 29.12.2008. Viitattu 7.2.2017.