Erkki Tuomioja

Wikisitaateista
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Erkki Tuomioja vuonna 2014.

Erkki Tuomioja (s. 1. heinäkuuta 1946 Helsinki) on SDP:n kansanedustaja ja oli Suomen ulkoministeri vuosina 2000 – 2007 ja 2011 - 2015.

Lausahduksia[muokkaa]

  • "Kun sosiaalinen asuntopolitiikka on sekä valtiovarainministeriön että useimpien kuntien arvostuksissa alasajattava paha, toimii markkinatalous näin: rikkaille ja hyville veronmaksajille järjestetään tontteja ja luxusasuntoja kuntien aktiivisella myötävaikutuksella; varattomat ja syrjäytyneet saavat hakeutua maailmanlopun kuntiin, joista asuntokin järjestyy halvemmalla."
    • Erkki Tuomioja kasvukeskusten syrjäytyneiden muuttamisesta maaseudun kuntiin
  • "Isisin kanssa ei voida tehdä rauhansopimusta. Pelkästään terroristien [ihmisten] tappaminen ei auta, jos se samanaikaisesti synnyttää uusia terroristijärjestöjä. Kasvualusta, josta epätoivoisiin hirmutekoihin lähdetään, täytyy saada kuivatettua. Vain mahdollisimman laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan toimia, mutta sotilaallisen voiman käytön lisäksi tarvitaan muutakin" - kansanedustaja Tuomioja A-Studio Talkissa väkivallan vastustamisesta 19. marraskuuta 2015.[2]
  • Lähetimme I.-C. Björklundin kanssa vuonna 1963 kaikille Helsingin oppikoulujen rehtoreille kirjeen Helsingin Teinien Yhteiskunnallisen Seuran nimissä. Ehdotimme, että koulujen aamunavauksissa huomioitaisiin ihmisoikeuksien yleismaailmallisen sopimuksen 25-vuotispäivä. Tästä kanneltiin kouluhallitukseen: Mitä tällainen kommunistinen puhe on? [1]
  • "...jos joku meteoriitti esimerkiksi iskeytyisi Suomeen maaperälle ja siitä syntyisi iso, ajatellaan jos tarvitaan enemmän voimavaroja esimerkiksi humanitäärisen avun perilletuomiseksi.."
    • Ulkoministeri Erkki Tuomioja NATO:sta Ylen A-studiossa 23. huhtikuuta 2014.
  • "Suurvaltojen eroa voi kuvata näinkin: Yhdysvalloissa pääsee presidentiksi miljardöörien tuella, Venäjällä miljardööriksi presidentin tuella."
    • Twitterissä 31. tammikuuta 2021
  • – Yleisellä mielipiteellä on tietysti iso rooli. Mutta meille on juurtunut mieliimme pelko, jota itse asiassa myös media ruokkii. Voisin sanoa, että media on tavallaan sotapsykoosissa,
    • Tuomiojan näkemys Ukrainan sodasta amerikkalaisen radiokanavan NPR:n haastattelussa keväällä 2022
  • Olen myös huolissani julkisen keskustelun tasosta. Jokainen, joka kyseenalaistaa jäsenyyden, halveksitaan Putinin agentiksi
    • Tuomiojan näkemys Ukrainan sodasta amerikkalaisen radiokanavan NPR:n haastattelussa keväällä 2022

Verkkopäiväkirja[muokkaa]

  • ”On totta, että Natosta on kutakuinkin mahdotonta keskustella asiallisesti. Kun puutuin uuden vuoden aattona Nato-uskovaisen virkamiehen syntymäpäivähaastatteluun sain ainakin Hesarissa ivailevan kommentin sananvapauden kahlitsemisesta. Nykypäivässä toimittaja katsoi sen perusteella, että käsitykseni mukaan ’keskustelu on ok, kunhan ei olla eri mieltä sinun kanssasi?’. Reaktiot vahvistavat sen, mitä alempana luettavissa olevassa alkuperäisessä kommentissani sanoin. Nykypäivän kommentin oikea kohde olisi Nato-kampanjaa käyvät kirjoittajat, joiden käsitystä keskustelusta se erinomaisesti kuvaa.
    • Erkki Tuomioja blogissaan 6. tammikuuta 2008 [2]
  • ”SDP:ssä tyydytään yleensä selittämään toistuvat vaalitappiot sillä, että sanomamme ei mennyt perille tai että kannattajamme jäivät kotiin, uskotellaan kaiken olevan hyvin kunhan lopetamme itseruoskinnan ja kerromme muillekin kuinka kivaa meillä on uusiutuvassa liikkeessämme ja luotetaan siihen, että porvarihallituksen väärän politiikan tiukka arvostelu nostaa SDP:n taas sille kuuluvalle johtopaikalle. Yhteistä eri selittelyille on, että politiikka yleensä ja oma politiikka erityisesti loistavat poissaolollaan.”
    • Erkki Tuomioja blogissaan Arja Alhon kirja-arvostelun yhteydessä, kesäkuu 2009 [3]
  • "Ymmärtämiselläkin on rajansa ja se ei saa johtaa sellaiseen kulttuuriseen relativismiin, jonka suojassa ihmisoikeuksien rikkominen olisi sallittua. Se että ymmärrämme miksi jotkut ajautuvat itsemurhapommittajiksi tai miksi toiset ajavat muita kodittomiksi uskoen olevansa Jumalan valittu kansa ei saa johtaa näiden tekojen minkäänasteiseen hyväksymiseen."
    • Erkki Tuomioja blogissaan 31.7.2009 [4]
  • "Tätä kaikkea voi pitää Kekkosen-Brezhnevin suomettumis- ja pysähtyneisyyden kauden ilmentymänä. Sellaisena se kuitenkin oli harmittomimmasta päästä ja sitä voi tänään muistella ja katsella vähän jo pilkesilmäisellä nostalgialla"
    • Erkki Tuomioja blogissaan 20.5.2010 kommentoimassa venäläisen taidemaalarin Ilja Glazunovin Suomi-näyttelyä Helsingin Kiasmassa. [5]
  • "Minun mielestäni sivistysvaltioissa kenelläkään yksityishenkilöllä ei pitäisi olla aseita kotonaan. Metsästys- ja ampumaseurat voivat pitää niitä hallussaan. Koti ei ole aseiden säilytyspaikka."[6]

Tuomiojasta sanottua[muokkaa]

  • Sanoin, että Viro joutui kokemaan samanlaiset julmuudet jo 1940-luvulla [kuin Venäjän aggressio Ukrainassa vuonna 2014]. Hän (Erkki Tuomioja) sanoi, että tämä kyseinen presidentti [Toomas Henrik Ilves] ei tunne Viron historiaa, koska hän on Amerikasta.[7]
    • Viron presidentin Toomas Henrik Ilveksen näkemys Erkki Tuomiojan reagoinnista Venäjän aggressiosta Ukrainassa vuonna 2014

Lähteet[muokkaa]