Erkki Tuomioja
Wikisitaatit
Erkki Tuomioja on SDP:n kansanedustaja, ja on toiminut Suomen ulkoministerinä vuosina 2000-2007.
- "Kun sosiaalinen asuntopolitiikka on sekä valtiovarainministeriön että useimpien kuntien arvostuksissa alasajattava paha, toimii markkinatalous näin: rikkaille ja hyville veronmaksajille järjestetään tontteja ja luxusasuntoja kuntien aktiivisella myötävaikutuksella; varattomat ja syrjäytyneet saavat hakeutua maailmanlopun kuntiin, joista asuntokin järjestyy halvemmalla." (Erkki Tuomioja kasvukeskusten syrjäytyneiden muuttamisesta maaseudun kuntiin)
[muokkaa] Verkkopäiväkirja
- ”On totta, että Natosta on kutakuinkin mahdotonta keskustella asiallisesti. Kun puutuin uuden vuoden aattona Nato-uskovaisen virkamiehen syntymäpäivähaastatteluun sain ainakin Hesarissa ivailevan kommentin sananvapauden kahlitsemisesta. Nykypäivässä toimittaja katsoi sen perusteella, että käsitykseni mukaan ’keskustelu on ok, kunhan ei olla eri mieltä sinun kanssasi?’. Reaktiot vahvistavat sen, mitä alempana luettavissa olevassa alkuperäisessä kommentissani sanoin. Nykypäivän kommentin oikea kohde olisi Nato-kampanjaa käyvät kirjoittajat, joiden käsitystä keskustelusta se erinomaisesti kuvaa.” - Erkki Tuomioja blogissaan 6. tammikuuta 2008 [1]
- ”SDP:ssä tyydytään yleensä selittämään toistuvat vaalitappiot sillä, että sanomamme ei mennyt perille tai että kannattajamme jäivät kotiin, uskotellaan kaiken olevan hyvin kunhan lopetamme itseruoskinnan ja kerromme muillekin kuinka kivaa meillä on uusiutuvassa liikkeessämme ja luotetaan siihen, että porvarihallituksen väärän politiikan tiukka arvostelu nostaa SDP:n taas sille kuuluvalle johtopaikalle. Yhteistä eri selittelyille on, että politiikka yleensä ja oma politiikka erityisesti loistavat poissaolollaan.” – Erkki Tuomioja blogissaan Arja Alhon kirja-arvostelun yhteydessä, kesäkuu 2009
- "...ymmärtämiselläkin on rajansa ja se ei saa johtaa sellaiseen kulttuuriseen relativismiin, jonka suojassa ihmisoikeuksien rikkominen olisi sallittua. Se että ymmärrämme miksi jotkut ajautuvat itsemurhapommittajiksi tai miksi toiset ajavat muita kodittomiksi uskoen olevansa Jumalan valittu kansa ei saa johtaa näiden tekojen minkäänasteiseen hyväksymiseen." - Erkki Tuomioja blogissaan 31.7.2009