Pentti Linkola

Wikisitaatit
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Pentti Linkola vuonna 2006.

Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsinki) on radikaali suomalainen ympäristöfilosofi, toisinajattelija, kehityskriitikko, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti. Linkola on kirjoittanut paljon ajatuksistaan ja on Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja. Hän ryhtyi ammattikalastajaksi vuonna 1959.

Sitaatteja[muokkaa]

  • "Ihmettelen Kokoomus-puoluetta. Vielä 50-luvulla se oli sivistyneistön puolue, jossa kuunneltiin professoreita ja siellä oli vahva maataloussiipi. Nyt se ei ole edes konservatiivinen puolue, vaan pelkkä liikemiesten pelinappula."[1]
  • "Istuin silloin linja-autossa, kun kuulin radiosta, että hallitus on kieltänyt autourheilun. Oli vähällä, etten purskahtanut itkuun ilosta." - Linkola öljykriisistä[1]
  • "Pidin kerran koemielessä ehjää turskaa kolme päivää hattuhyllyllä ja se oli edelleen oikein hyvää, kun söin sen."[1]

Soista[muokkaa]

  • "Suomen soitten ojitusta on sanottu Euroopan suurimmaksi luonnon tuhotoimeksi 1900-luvulla."[2]


Suomesta[muokkaa]

Suomen metsät ovat todellisuudessa niin paljaaksi kuorittuja, niin loppuunmyytyjä, ja ennen kaikkea niin kaukana monimuotoisesta oikeasta luonnonmetsästä, että kielen varat eivät salli ylisanoja.
  • Vaikka näkökulmani on maailmanlaajuinen ja oma havaintoalueeni Euroopan laajuinen, niin lähinnä sydäntäni on ymmärrettävästi kotimaa. Ja onnellinen sattuma on, onnellinen maailmanselityksen kannalta, että juuri tämä maa on paras esimerkki, tuhoavan kehityksen paras koealue maailmassa.
    • Saatteeksi (2004)[3]
  • Vihdoin minä lopullisesti ymmärrän, miksi minä omassa maassani, johon olen sidottu, elän pysyvän kauhun vallassa, miksi minulla on tunne kuin minua koko ajan lyötäisiin nyrkillä naamaan. Ei se johdu pelkästään siitä, että metsät on raadeltu ja rannat alennettu markkinahumuun. Ei se johdu asfaltti- ja betonipintojen suunnattomasta määrästä sinänsä eikä autojen miljoonaisesta kimalluksesta katsoi minne hyvänsä. Se johtuu siitä, että tässä maassa kaikki on raakaa, sileää, räikeää, puleerattua, valmista. Kauheinta on se, että tämä maa on järjestyksen kourissa, täällä on kaikki ojennuksessa. Raivaussaha on työkaluista kammottavin. Joka hiekanjyvään on lyöty ihmisen ylimääräinen omistajamerkki. Suomessa ei ole mitään salaperäistä, ei mitään lempeää, ei missään himmeää hehkua.
    • Karjala (1993)[3]
  • Hävittämällä metsänsä Suomi on saanut sen vaurauden pohjan, jonka ansiosta meillä on - muun muassa - kaksi miljoonaa autoa, miljoonia mustanharmaankiiltäviä sähköviihdelaatikoita tuhatta eri lajia ja päättömästi tarpeettomia rakennuksia vihreää maata peittämässä. Vauraus, ylimääräinen raha on myös tehnyt mahdolliseksi kasinotalouden lähes käsittämättömän vehkeilyn, lähes käsittämättömän sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden, jossa golfkenttien, huippuhotellien, lomapalatsien, nurkanvaltausten ja Sveitsin pankkitilien ruletti on tullut "tavallisten ihmisten" maksettavaksi. Mutta ennen kaikkea tämän vaurauden ansiosta ihmiset ovat turhautuneempia, työttömämpiä, onnettomampia, itsemurhaisempia, liikuntakyvyttömämpiä, elinkelvottomampia, elämäntarkoituksenhukanneempia kuin koskaan historian aikana. Vihonviimeisen surkea vaihtokauppa.
    • Suomi on yhtä kuin metsä (1993)[3]
  • Suomen metsät ovat todellisuudessa niin paljaaksi kuorittuja, niin loppuunmyytyjä, ja ennen kaikkea niin kaukana monimuotoisesta oikeasta luonnonmetsästä, että kielen varat eivät salli ylisanoja. Suomalaista metsätaloutta on verrattu sademetsien hävitykseen. Merkittävän ero on kuitenkin se, että sademetsistä on puolet tai kaksi kolmannesta vielä jäljellä, mutta Suomen metsistä - arktista Lappia lukuun ottamatta - vain 0,6%
    • Metsäpeite palautettava Suomeen (1995)[3]
  • Tämä on minun isänmaani. Isänmaataan tulee rakastaa. Minä siis rakastan tätä. Rakastan, rakastan, rakastan, vakuutan itselleni. Mitä minä sitten rakastaisin ellen tätä? Pakko on rakastaa, sanomattoman katkera pakko.
    • Erään metsänhakkuun tarina (1999)[3]
  • Taistelu metsän puolesta on taistelua Suomen puolesta. Kolme neljännesta Suomesta on metsämaata. Miltä metsä näyttää, siltä Suomi näyttää, Suomi on yhtä kuin metsä. Jos metsä on nyljetty, on Suomi vereslihalle nyljetty.
    • Suomi on yhtä kuin metsä (2000)[3]
  • Valtaosa metsäteollisuuden tuotteista on rahdattu, vanhojen aikojen tervasta lähtien, kaukaisiin maihin merten taakse. Suomella on Euroopan siirtomaan asema, sen pinta kuoritaan verille emämaiden tarpeisiin.
    • Kertauskurssi metsästä (2003)[3]

Luonnonsuojelusta[muokkaa]

Maisemana, eloyhteisönä talousmetsä on paljon kauempana todellisesta metsästä kuin vehnäpellosta.
  • Entä sitten ympäristönsuojelu, ilman lainausmerkkejä? Vastaus on yhtä alakuloinen kuin ehdoton. Se on pidättäytymistä, hellittämistä, supistamista, vähentämistä, purkamista, hylkäämistä, luopumista. Se on kädet ristissä istumista, sivusta seuraamista. Se on säästämistä, kieltäymistä, uhrautumista. Muuta se ei ole, ei mitään muuta eikä koskaan.
    • Johdatus 90-luvun ajatteluun (1988-1999)[4]
  • Maisemana, eloyhteisönä talousmetsä on paljon kauempana todellisesta metsästä kuin vehnäpellosta.
    • Suomi on yhtä kuin metsä (1993)[3]
  • Todellisessa suomalaisessa metsässä on kymmenkunta puulajia ja kaikki ikäluokat sirkkataimista 400-vuotiaisiin petäjiin saakka. Siellä on neljännes puista elossa, neljännes keloina, neljännes katkenneina kantoina ja nojokonkeloina, neljännes maapuina pitkällään. Ja suunnattoman rikas tuhansien lajien eloyhteisö kasveja, sieniä ja eläimiä. Ennen kaikkea metsä on pyhättö, jossa ihminen ei riehu eikä revi. Suuren luontokirjailijan Allan Paulinin metsä on paikka, jossa istutaan aivan hiljaa, kunnes kuuluu pienten jalkojen rapina.
    • Suomi on yhtä kuin metsä (1993)[3]
  • Ehdoton on tuomio Suomen luontoon kuulumattomille petoeläimille, minkille ja supikoiralle, sietämättömälle lisäkuormalle kotimaisten petojen jatkona. Viime aikoina nekin ovat saaneet puolustajia; silloin ovat jo käsitteet lopullisesti sekaisin. Silloin kun eläinsuojelun nimissä niitä puolustetaan, silloin eläinsuojelija on selkeästi luonnonsuojelun vastustaja ja riistan-hoitaja-metsästäjä sen liittolainen.
    • Luonnonsuojelun etiikka (1993)[3]
  • Jos meidän onnistuisi palauttaa puupeite taimistoaroillemme takaisin, sekametsä, lehdot ja pökkeliköt yhden puulajin puupelloille, ojikot, rikkaruohot, pientaret, pienkarjat, niityt ja kedot viljelysaukeille, ja vielä umpeuttaa turhat rinnakkaiset tiet ja liian suuret pihakentät ja parkkipaikat, saisimme jättimäisen määrän eläintenkin elämää takaisin.
    • Elämän summa (1993)[3]
  • Kirjoitus alentuu tuomaan mukaan työllisyysargumentin, joka on tässä ja aina mieletön. Kyllä kai me voimme työllistää koko Suomen kansan ja kaikki maailman ihmiset kaivamaan monttua maankuoren läpi Kiinaan. Ei kysymys ole ikipäivänä työllisyydestä tai työttömyydestä, vaan siitä, onko työ älytöntä, turhaa tai vahingollista. Työttömyys on aina parempi vaihtoehto kuin tuhoisan työn tekeminen. Ja vaikutukset on nähtävä pohjia myöten, vuosituhansien päähän.
    • Vuotos ja Suomen Kuvalehti (1995)[3]
  • Ravinnontuotannon suhteen olen täysin eri linjoilla kuin fanaattisimmat eläinsuojelijat, jotka vastustavat kaikkea metsästystä ja kotieläintuotantoa. Heidän oppiensa mukaan ihmiselämä olisi mahdotonta puolella maapallolla. Suomessakaan ei suunnilleen Jyväskylän pohjoispuolella maataloudessa voida harjoittaa kannattavasti muuta kuin nurmiviljelyä ja sitä kautta elää maitotuotteilla ja lihalla. Mitenkähän vegaani eläisi Inarissa ja Utsjoella? Jos tapaisin eläinsuojeluaktivistin polttamassa teurastamon tai lihaliikkeen autoa, ottaisin varpushaukkamaisen otteen niskasta ja taluttaisin poliisin pakeille.
    • Eläinsuojelija tuhon apostolina (1998)[3]
  • On ihmeellistä, että tämä kansakunnan pieni ja viisas ydin, joka osaa yhdistää tiedon ja tunteen, jaksaa vielä yrittää kauniin ja hyvän säilyttämistä niin pitkään kuin mahdollista, jaksaa vielä painottaa malttia vouhottajien valtavan enemmistön keskellä. Mutta nämä ihmiset jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan, he takertuvat viimeisiin ihmisenraiskaamattoman luonnon rippeisiin, riippuvat kiinni viimeisissä metsän riekaleissa, yrittävät viivyttää loppua, antaa elonkehälle lisäaikaa, vaikka vain sekunnin verran.
    • Maailma ja Suomi tuhatluvun vaihtuessa (1999/2000)[3]

Maahanmuutosta[muokkaa]

Elämän tuhoutuminen on suoraan ja täsmälleen verrannollinen ihmiskunnan yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen, eikä mihinkään muuhun.
  • Kun puhun kehitysavusta, tulee jälleen mieleeni vertaus Jeesus Nasaretilaiseen. Samalla lailla kun hän puhdisti temppelin rahanvaihtajista, samalla lailla Vihreä liike on puhdistettava kehitysapulaisista, sillä heidän mukanaan liike onnistuu luonnonvarain ehdyttäjänä ajamaan kaikkien muiden poliittisten puolueittenkin edelle.
    • Vain eloon jäämisestä on kysymys (puhe Vihreän liikkeen yleiskokouksessa Turussa kesäkuussä 1985)[4]
  • Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kuin tuottava maa-ala menetetään.
    • Johdatus 90-luvun ajatteluun (1988-1999)[4]
  • Sitä vastoin ei useinkaan huomata, että teollisuusmaiden vaurasta väestöä ja sen kuormitusta kasvattavat kaikkein kiivaimmin köyhistä maista saapuneet siirtolaiset, joiden syntyvyys noudattaa heidän lähtökulttuuriensa tasoa tai sosiaalihuollon korkeamman tason ansiosta ylittääkin sen. Matti Kuusi koetti jo kauan sitten muistutella, että ei pidä tuijottaa saapuvien siirtolaisten lukumääriin rajoilla, vaan heidän lastenkamareissaan sen jälkeen.
    • Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka (1992)[3]

Ihmiskunnasta[muokkaa]

  • Yhdeksän kymmenestä ihmisestä ei ajattele lainkaan eikä koskaan. Yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta ajattelijasta ajattelee ristiriitaisesti ja virheellisesti. Yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta johdonmukaisesta ajattelijasta ajattelee niukasti, puolitiehen, useimmat eivät siihenkään asti. Kunnianhimoa esiintyy huomattavan vähän ajattelun alueella.
    • Johdatus 90-luvun ajatteluun (1988-1999)[4]
  • Meidän on pakko oppia näkemään, kuka on ihmiskunnan vihollinen ja kuka sitä rakastaa. Meidän on pakko käsittää, että ihmiskunnan arkkivihollinen on Äiti Teresa, joka kulkee Etelä-Amerikan slummeissa paavin lähettiläänä saarnaamassa syntyvyyden rajoittamista vastaan ja pakkoauttaa henkiin massoittain riutuvia lapsia Intian ja Afrikan nälkäalueilla. Heidän miljoonissaan hän kasvattaa tulevan kärsimyksen ja nääntymiskuolemien aikapommia suunnattomiin. Tällainen kauhea ihminen rakastaa intialaislapsen suurissa silmissä omia tunteitaan; hän tuskin tietoisesti vihaa ihmiskuntaa ja elämää, mutta mistään mitään ymmärtämättömän tiedottoman pahuuden ruumiillistumana hän matkaansaattaa elämälle mittaamatonta onnettomuutta.
    • Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1988-1989)[4]
  • Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki.
    • Alkusanat (1989)[4]
  • Kuinka kukaan voi katsoa niin mielettömästi, että ihmishengellä on sama arvo ja sama moraali riippumatta lukumäärästä? Minusta on selviö, että jokaisen uuden lapsen syntyessä jokaisen maailman ihmisen arvo hivenen putoaa.
    • Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka (1992)[3]
  • Kaikki elämää säilyttävä on äärimmäisen epäpopulääriä. Jos kansan ääntä kuunnellaan, ei toivoa ole. Demokratia on kuoleman uskonto. Vain vahvassa tietoisessa vastuunkantajien hallinnossa on toivon siru.
    • Elämän ydinkysymys (1993)[3]
  • Elämän tuhoutuminen on suoraan ja täsmälleen verrannollinen ihmiskunnan yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen, eikä mihinkään muuhun.
    • Vuotos ja Suomen Kuvalehti (1995)[3]
  • Tosiasiassa olen aina kärsivällisesti painottanut myös ihmisessä piilevää arvokasta ja hyvää - sitä mitä uutta ihmislaji on evoluutioon lisännyt. Olen korostanut sekä tiedettä, taidetta, filosofiaa, aatetta ja sivistystä että lähimmäisenrakkautta soveltavia yksilöitä ja pikku vähemmistöjä.
    • Yksinäinen ratsastaja (kirja-arvostelu) (1998)[3]
  • Jokainen syntymättä jäänyt lapsi ja jokainen köyhästä maasta kerskakulutukseen tunkeutumatta jäänyt siirtolainen antaa elämälle lisäaikaa.
    • Valoa pilkottaa väestöräjähdyksessä (1998)[3]
  • En osaa koskaan käsittää kahta ihmistä samanarvoiseksi, toinen on aina arvokkaampi kuin toinen. Ja hyvin monen ihmisen arvo on miinusmerkkinen, joskus valtavasti miinuksen puolella. On ihmisiä, jotka sekä omassa elämässään että välillisen vaikutuksen kautta tuhatkertaisesti ylittävät yhdelle ihmiselle laskettavan "ympäristövaran", vähentävät suunnattomasti luonnon rikkautta, törsäävät luonnonvaroja. Ja läpeensä myrkyllisiä, moraalin ulkopuolella eläviä, sanan kiistämättömimmässä merkityksessä rikollisia ihmisiä, jotka aiheuttavat ääritapauksissa hirvittävästi mielipahaa lajitovereilleen. Mitä mystiikkaa, mustaa magiaa on takana siinä, että tällaisilla olennoilla on täydet ihmisoikeudet?
    • Ihmisarvo ja eläinarvo (1999)[3]
  • Tosiasiassa Yhdysvallat on maailmanhistorian valtavin aggressiivinen imperiumi, jonka sotilastukikohtien kartta kautta maanpiirin huimaa katsojaa. Niistä käsin se levittää taloudellista ja kulttuurillista maailmanvaltaansa häpäisemällä, alistamalla, nitistämällä. Se rahoittaa ja aseistaa kaikissa maanosissa mielisiään hallituksia ja sissiliikkeitä, milloin toista milloin toista, järjestää niiden kuolemanpartioita toisinajattelijoita likvidoimaan, tarvittaessa käy itse suoraan sotaan. Vanhaa ylpeää Irakia se pommittaa vuodesta toiseen, tuolloin tällöin, muistutukseksi. Se on kaikkien aikojen roistomaisin roistovaltio. Joka tuntee maailmaa ja ymmärtää kytkentöjä, voi helposti kuvitella, miten kolossaalista inhoa Yhdysvallat turmeltuneena, pöhöttyneenä, lamauttavana, tukahduttavana, herättää koko kolmannessa maailmassa - ja myös länsimaiden ajattelevassa vähemmistössä.
    • "Se luoti tiesi paikkansa" (26.9.2001)[3]
  • Juutalaisia kuljetettiin kaasukammioihin keskitetysti täyteen lastatuissa junissa, tuhoamatta heidän kiinteistöjään, ja uskoteltiin, että heille järjestettiin työleirille saavuttua peseytymis- ja hygieniatarkastus suuressa pesuhallissa. Jos joku tiesi tai aavisti, mistä oli kysymys, ja yritti väkijoukossa hälyttää, hänet talutettiin diskreetisti rakennuksen taakse ja ammuttiin äänettömällä pistoolilla niskaan (Genackschuß). Pääosa juutalaisista tajusi vain muutaman minuutin ajan kuolevansa, kun tehokkaaksi kehitetty kaasu laskettiin halliin. (Lähteenä mm. Rudolf Höss, Auschwitzin komendantti.) Ekotaseen kannalta ihanteellista oli vielä ruumiiden hyötykäyttö, hiuksia myöten. Jos verrataan Stalinin hallinnon vastaavaa saavutusta, niin sehän voitti natsit karkean arvion mukaan lähes 4–1 (20 miljoonaa vastavallankumouksellista viittä tai kuutta miljoonaa juutalaista vastaan). Mutta heidät kerättiin yksitellen aamuöisin klo 3–4 Neuvostoliiton lukemattomista taajamista suureen määrään pakettiautoja,joissa oli teksti ”Leipää”. Mikä valtava polttoaineen ja kaluston haaskaus ja päästöjen määrä. Teloituksetkin tapahtuivat hajallaan ja epäkäytännöllisesti. Kaikkein kammottavin oli kuitenkin Britannian ja Yhdysvaltain vuosina 1943–45 toimeenpanema kolmas kansanmurha, kahden ja puolen miljoonan naisen, lapsen ja vanhuksen surmaaminen Saksan sadoissa kaupungeissa. Muun muassa Jörg Friedrichin Suuri palo kuvaa, kuinka operaatio vaati valtaisan sotatarviketeollisuuden ja ensin tuhansia alas ammuttuja lentokoneita ennen kuin saksalaisten ilmapuolustus murrettiin. Vähitellen sitten kehitettiin täydellinen menetelmä. Ensimmäiset lentolaivueet valaisivat kohteeksi valitun kaupungin, seuraavat raunioittivat sitä massiivisilla korttelinsärkijöillä ja kolmannet saivat suunnattomalla määrällä palopommeja aikaan tulimyrskyn, joka surmasi kaikki asukkaat pommisuojissakin. Toisin sanoen kaasukammioihin verrattuna silmitöntä materian ja energian tuhlausta, ilmakehän ja maaperän vaurioittamista (ja moninkertaisesti enemmän inhimillistä kärsimystä, joka lankeaa ekologiatarkastelun ulkopuolelle).
    • "Anhavan kiukunpurkaus" Tieteessä tapahtuu vol 29 Nro 4-5 (2011)

Muuta[muokkaa]

  • Luulisi, että ainakin rauhanjärjestöt ottaisivat onkeensa tiedon, että toisen maailmansodan jälkeen liikenne on vaatinut selvästi enemmän ihmisuhreja kuin käydyt sodat yhteensä. Vaatimus yksityisautojen takomisesta auroiksi ja lapioiksi lankeaisi luonnostaan.
    • Murhaajat joukossamme (1971)[5]
  • Jos valtiollinen poliisi hakisi minut kello kolme aamuyöllä, niin kuin monen muun kaikkialla maailmassa, niin minä ainakaan en nouse autoon kuin mullikka, vaan lyön, potkin ja puren.
    • Toisinajattelija vastaa Irma Kerppolalle (1980)[4]
  • Kun elämänympäristöstä ja etenkin nuoren yksilön kasvuympäristöstä häivytetään monimuotoisuus ja tasapainoisuus, kun hänen aistinsa huumataan jatkuvilla meluärsykkeillä ja hänen rytminsä sekoitetaan räikeällä, ylivahvalla keinovalolla, ihmisen tajunta kaventuu, syntyy sokeita ja kuuroja, virikeköyhiä ja kovia ihmisiä. Heidän tunneasteikkonsa on suppea, eivätkä he edes tiedä olevansa sokeita, koska heidän silmänsä ovat aina olleet pimeinä.
    • Itsenäisyyspäivä 6.XII.1983[4]
Mutta voiko olla sen arvottomampaa, roistomaisempaa tointa kuin nikkaroida turhuutta maailman merille, haaskata viimeisiä luonnonvaroja loistoristeilijöihin, joissa ihmiskunnan elähtäneimmät haaskat viskihuuruissaan kyntävät Karibianmerta ympäriinsä?
  • Ja kaikesta huolimatta toivon, kun vanhenen, rukoilen palavasti, että varjeltuisin loppuun saakka kuolemansynniltä nimeltä suvaitsevaisuus. Että varjeltuisin ikinä rantautumasta tuolle suloiselle pumpulirannalle, jolla velttouden ja helppouden seireenit ihanasti laulavat. Että en koskaan lakkaisi tuomitsemasta vääriä ja vahingollisia asioita, vääriä ja vahingollisia ihmisiä.
    • Alkusanat (1989)[4]
  • Hyvä alku ihmiselämään on lapsella, joka saa vapaasti nuohota ja nuoleskella lattialla, pihalla, kadulla ja tunkiolla. Elämäni aikana on kaikki elintarvikkeet vuorollaan julistettu myrkyllisiksi. Itse olen kiteyttänyt kaikki ravinto-opilliset riidat, lihat, kasvikset, suolat, voit ja sokerit, yhteen kaikenkattavaan lauselmaan: jos et syö, kuolet, ja jos syöt, pysyt hengissä. Selvennykseksi riittää, että kappaleita, jotka vaurioittavat hampaita tai suolen seinämiä, kuten rautanauloja ja lasinsirpaleita, tulee välttää.
    • Humbuger Börs (1993)[3]
  • Mistä ajanhenki syntyy, mikä tai kuka luo yhteiskunnan arvot? Vastaus on monihaarainen, siitä on kirjoitettava kirjoja eikä lehtikolumneja. Lyhyestikin voidaan nostaa esiin yksi merkittävä tekijä, tiedonvälittäjät, toimittajat - uskomattoman vastuuntunnoton, viheliäinen ja vahingollinen ammattikunta. (...) Toimittaja ei ole pelkästään sopuli ja apina, muodin perässä juoksija, laumana toinen toisensa kopioija. Toimittaja myös luo muotia, arvoja. Tämän aikakauden toimittaja repäisee päivän uutistensa pääaiheeksi Luxemburgin keskuspankin peruskoron noston 0,1% prosenttiyksiköllä.
    • Alennuksen aika (1994)[3]
  • Mutta voiko olla sen arvottomampaa, roistomaisempaa tointa kuin nikkaroida turhuutta maailman merille, haaskata viimeisiä luonnonvaroja loistoristeilijöihin, joissa ihmiskunnan elähtäneimmät haaskat viskihuuruissaan kyntävät Karibianmerta ympäriinsä?
    • Alennuksen aika (1994)[3]
  • On lukemattomia kertoja eri yhteyksissä esitetty otaksuma, että maailma olisi parempi, hitaammin tuhoon ajautuva, jos "valta" olisi naisilla, jos poliittinen johto, päätöksenteko, hallinto, talouselämä olisivat naisten käsissä. Minusta todellisuus, havaintoaineisto tukee otaksumaa.
    • Naiset elämän suojelijoina II(1996)[3]
  • Ja historia toistaa itseään: tällä hetkellä on Suomessakin 'fasistien', vanha- ja uusnatsien herjaaminen ja vaino, sananvapauden ylevät periaatteet räikeästi sivuuttaen, täysin identtinen 1930-luvun kommunistivainojen kanssa. Erona on vain se, että kansallissosialistien valtakaudesta on kulunut 55 vuotta ja heidän kauhistelunsa nyt jo pöyristyttävää farssia.
    • Mietteitä ja muistoja vanhasta sivistyneistöstä - näkökulma vuosisadan aatehistoriaan (2000)[3]
  • Kun pääkaupungissa vuosi tai pari sitten avattiin uusi tavaratalo nimeltä Gigantti, joka lupasi monenvärisiä välineitä sikahalpaan hintaan 9,90, 99,90 ja 999,90, parkkikenttien peltikuoriaislautat ulottuivat taivaanrantaan, ja niiden lomassa kiemurtelevat kymmentuhantiset ihmisjonot löivät laudalta kaikki vanhan kunnon Neuvostoliiton ennätykset. Kun katselin noita lehtikuvia, huulilta purkautui tuskainen parahdus: "Ei demokratiaa, taivaan tähden, ei demokratiaa! Ei yleistä äänioikeutta, ei ikinä! Ei, ei, ei!"
    • Mietteitä ja muistoja vanhasta sivistyneistöstä - näkökulma vuosisadan aatehistoriaan (2000)[3]

Lähteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 1,2 Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6.
  2. Pentti Linkola Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla Tammi 2004 sivu 23
  3. 3,00 3,01 3,02 3,03 3,04 3,05 3,06 3,07 3,08 3,09 3,10 3,11 3,12 3,13 3,14 3,15 3,16 3,17 3,18 3,19 3,20 3,21 3,22 3,23 3,24 3,25 3,26 3,27 Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3159-9.
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 4,6 4,7 4,8 Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9.
  5. Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1.

Kirjallisuutta[muokkaa]

Tuotanto[muokkaa]

Teokset[muokkaa]

  • Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
  • Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. (Kolmas painos 1970.)
  • Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963–67.
  • Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta. Neljäs painos. Porvoo: WSOY, 1990.
  • Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY, 1979.
  • Linkola, Pentti & Osmo Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Porvoo: WSOY, 1986.
  • Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY, 1989.
  • Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Helsinki: Tammi, 2004.

Artikkelit[muokkaa]

  • Ekologiseen elämäntapaan: yhden artikkelin kirjoittaja. Yliopistopaino 1996

Muu kirjallisuus[muokkaa]

  • Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6.
  • Borg, Pekka: "Luonnonsuojelun omatunto: Linkola, Pentti", Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät - Luonnonsuojelun voimahahmot Suomessa. Pilot-kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-464-765-6.
  • Halme, Jyri: Pentti Linkola – mutantin muotokuva. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, 2005.
  • Kaaro, Jani: "Pentti Linkola, mainion kalasopan keittäjä", Luonto-Liiton historia 1943–1998: jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Helsinki: Luonto-Liitto, 1999. ISBN 951-97204-2-1.
  • Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992. ISBN 951-96596-0-9.
  • Nylén, Antti: "Katkera oppositio", Vihan ja katkeruuden esseet. Savukeidas, 2007. ISBN 978-952-5500-22-6.
  • Paasilinna, Erno: "Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa", Yksinäisyys ja uhma. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07942-5.
  • Suominen, Teuvo: "Pentti Linkola, monisärmäinen ajattelija", Laulujoutsenen perintö - Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.
  • Vadén, Tere (toim.): Linkolan ajamana. Into Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-01-0210-4.
  • Vilkka, Leena: Pentti Linkola suomalaisena syväekologina ja luonnonesteetikkona. Edistyksellinen tiedeliitto ry, 2005.
  • Vilkka, Leena (toim.): Pentti Linkola, ystävä ja innoittaja. Vihreä elämänsuojelun liitto, Biofilos, 2007. ISBN 978-952-99935-2-9.

Aiheesta muualla[muokkaa]