Wikisitaatit:Etiketti

Wikisitaateista

Etiketti edistää yhteistyötä. Kirjoittajien näkemykset, taustat ja ajattelutavat voivat olla hyvin erilaisia. Näkökulmamme ja maailmankuvamme poikkeavat joskus toisistaan merkittävästi. Kunnioitus muita kohtaan tukee yhteistyötä.

Periaatteet[muokkaa]

  • Muista kultainen sääntö: Kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan.
  • Oleta, että muut käyttäjät toimivat hyvässä tahdossa. Ihmiset tulevat mukaan tekemään yhteistyötä ja kirjoittamaan hyviä uutisia.
  • Vältä palautuksia, kun mahdollista. Selitä palautuksen syyt yhteenvedoissa.
  • Kirjoitettu teksti tuntuu usein tylymmältä kuin kasvokkain käyty kommunikaatio. Kirjoitettu ironia ei aina ole itsestään selvää, koska ilmeet, äänensävyt ja elekieli jää näkemättä. Varo ettei kirjoituksesi tulkita väärin.
  • Ole ystävällinen, avoin ja lämmin. Yritä saada muut käyttäjät – myös uudet – tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja toivotuksi osaksi yhteisöä. Olimme kaikki uusia joskus.
  • Jos et ole tyytyväinen toisen osapuolen käyttämään sävyyn, älä epäröi ilmaista sitä – neutraalisti.
  • Allekirjoita viestisi keskustelusivuille
  • Muista, mitä Wikisitaatit ei ole.
  • Ole kohtelias.

Keskustelu ja yhteistyö[muokkaa]

  • Ole avoin ja vastaanottavainen loukkausten sijaan.
  • Keskity kirjoituksiin keskusteluiden sijaan.
  • Kiitä hyvistä töistä.

Aiheesta muualla[muokkaa]