Anne Kalmari
Ulkoasu
Anne Kalmari (o.s. Leinonkoski, s. 20. huhtikuuta 1968 Kivijärvi) on suomalainen poliitikko ja keskustan kansanedustaja vuodesta 2007 alkaen.
Lausahduksia
[muokkaa]- Te olette vastuussa siitä, että meillä todellakin uhanalaisia lajeja tulee kuolemaan enemmän. Te olette vastuussa siitä, että perheviljelmät eivät saa enää toimeentuloa. Te olette myöskin vastuussa siitä, että lypsykarjatilojen vasikoille ei ehkä löydy ehkä löydy sijoituspaikkaa jatkossa, ja käy niin kuin Keski-Euroopassa, jossa vasikat tapetaan ihan pienenä.
- Anne Kalmari Viiden jälkeen -ohjelmassa Unicafen liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäelle. Ohjelma liittyi keskusteluun, joka alkoi Helsingin yliopiston Unicafe-ravintoloiden ilmoitettua luopuvansa naudanlihasta ekologisuuteen vedoten.[1]
- Pistän toivoni keskustan hyvien linjausten lisäksi maaseudun mainioihin nuoriin. Yksi heistä päräyttää joka aamu mönkijällä hoitamaan hevostaan ennen kouluun lähtöä, toinen ampui 12-vuotiaana ekan hirvensä. Kunpa näiden mielipiteitä saisi välitettyä ilmastoahdistuksesta ja syömishäiriöistä kärsiville helsinkiläisnuorille. Maalle muutto voisi korvata kannabiksen.
- Kalmari kohua herättäneessä kirjoituksessaan Lukijalta: Erilaista ajattelua — Maalle muutto voisi korvata kannabiksen[2]
Lähteet
[muokkaa]- ↑ Kumpula, Jonna: Lihakohu kuumensi tunteet MTV:n suorassa lähetyksessä – juontaja Nina Rahkolan oli puututtava kiivassanaiseen keskusteluun: "Aika kovia syytöksiä" MTV Uutiset. 17.10.2019. Viitattu 17.11.2019.
- ↑ Kalmari, Anne: Lukijalta: Erilaista ajattelua — Maalle muutto voisi korvata kannabiksen Itä-Savo. 26.11.2019. Viitattu 17.11.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anne Kalmari Wikimedia Commonsissa
- Anne Kalmari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.