Kettu

Wikisitaateista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Lepäävä kettu

Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin.

  • KETUN TUUTULAULU: Kettu se tuutii lapsiansa, / joita on niin paljon. / Kaksi on karjassa, kaksi on marjassa, / kaksi on maltaita jauhamassa. // Seitsemän on saunalla, / kahdeksan meren rannalla, / ja kolmekymment' korkeimman / vuoren pääll'. (Suomalainen kansanruno)

Eläinrunojen kirja. Toimittanut Satu Koskimies. Kirjayhtymä, 1997.

  • Sinikettutytön tarina on surullinen: ”Synnyin häkissä. Minua syötettiin hyvin, ja muutenkin minusta pidettiin epäilyttävän hyvää huolta. Vanhemmat kaverini katosivat vähitellen, hyvästelemättä. Tajusin yhteyden täysikasvuisuuden, turkin laadun ja (häviämisten välillä. Raavin ja purin turkkiani ja koetin voittaa aikaa. Oli paettava! Kyttäsin kuukausia tilaisuutta, ja eräänä iltana ruokkija jätti hetkeksi häkin oven raolleen. Ei muuta kuin karkuun! Koin huumaavan vapauden tunteen, mutta sitten tuli nälkä. Miten metsästä voi löytää raksuja, suolia ja silakanpäitä? Mikä on syötäväksi kelpaavaa, ovatkohan esimerkiksi ketunleivät? Miten saalistetaan ja mitä? Kerran sain kiinni siilin, mutta se käpertyi palloksi, ja sain kuonooni, kieleeni, ikeniini ja tassuuni piikinpistoja. Vieläkin sattuu! Valitsin vapauden ja jouduin heitetyksi aivan outoon maailmaan. Voisitteko te kiltit antaa edes pari neuvoa?”, se pyytää ketunhäntä kainalossaan ja lausuu myötätuntoa kerjäävän runon: (Risto Rekola: Muru ja Puru)
  • ”Suokaa anteeksi asuni kurja! / Näyttäydyn aniharvoin / näin surkein sinikarvoin. / Tähän ajoi pelko hurja: / minne katosivat serkut, / joille maistuivat herkut? / Kuppini nuolin nousevin huolin. / En tahtonut komeaksi kasvaa, / en tuuheaa turkkia, paksua rasvaa. // Vapaus oli valinta, / vaan tilanne on outo: / ei aavistusta alinta, / kuinka käy ravinnon nouto. / Mikä nitistäisi nälän? / Järsisinkö jäkälän? // Onnekseni teidät tapaan / tällä tiellä elon vapaan, / oi neuvokaa Reporankaa arkaa / joka henkensä edestä karkaa!” (Tuija Kuha: Muru ja Puru)
  • Muru ja Puru pohtivat pulmaa hetken keskenään. He säälivät uusavutonta repolaista mutta tietävät lajin taipumuksen juonikkuuteen. Sinikettu ei mitenkään pärjäisi yksin metsässä, joten ystävämme opastavat poloista etsiytymään jonkin lapsiperheen läheisyyteen Porin Reposaareen tai sittenkin mieluiten Espooseen, sillä siellä eritoten rakastetaan kaikkea sinistä. Eräs lajitoveri valitsi Korkeasaaren ja tappoi kaikki flamingot. Reporangasta saisi söpön lemmikin. Häkit pihalla merkitsisivät vaaraa. Vapaus on suhteellista: valitset joko nälän tai alistumisen, villiyden tai kesyyntymisen, mutta pääasia on, ettet päädy nahkurin orsille. Nyt Puru muistaa Ähtärin eläinpuiston, siellä kettu saisi parasta mahdollista huolenpitoa ja voisi turvallisesti tutustua muihin eläimiin, jopa isopandoihin. (Risto Rekola: Muru ja Puru)
  • Eri miehet ne on, jotka kettuja pyytää. (Keitele) (Kansanrunousarkisto)
  • Kettu on koiralle sukua, ennenkun se syötälle nousee. (Turtola) (KRA)
  • Kettu on koiralle sukua, korppi haukan heimolainen (Kuhmo) (KRA)
  • Kettukin kenkirajoja joulukseen kokoo. (Hausjärvi) (KRA)
  • Ketulla ja likolla on yhtäläine miäli, ketulla on viakkaat silmät ja likolla on liukas kieli. (Renko) (KRA)
  • Koskas kettu hyvillä reisuilla on? (Vampula) (KRA)
  • Kyl kelpaa ketun elie, pohjatuul, päiväpaiste. (Heinola) (KRA)
  • Kyllä kettu jälkensä lakasee. (Tampere) (KRA)
  • Kyllä kettuki kerran satimeen jää. (Forssa) (KRA)