Siirry sisältöön

Nigel Farage

Wikisitaateista
Nigel Farage
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Nigel Paul Farage (s. 3. huhtikuuta 1964) on brittiläinen poliitikko ja entinen europarlamentaarikko.

Sitaatteja

[muokkaa]
  • "En tahdo olla töykeä, mutta tiedättekö, teillä on kostean rätin karisma ja matalan tason pankkivirkailijan olemus. Ja kysymys, jonka minä tahdon kysyä, kuuluu: kuka olette? Minä en ollut ikinä kuullut teistä. Kukaan Euroopassa ei ollut ikinä kuullut teistä. Aistin kuitenkin, että olette pätevä ja kyvykäs ja vaarallinen, eikä minulla ole epäilystä, että aikeenne on olla eurooppalaisen demokratian ja eurooppalaisten kansallisvaltioiden hiljainen salamurhaaja. Teillä näyttää olevan inho koko kansallisvaltioiden olemassaolon konseptia kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, että tulette Belgiasta, joka, tietysti, on pitkälti ei-maa." [1]
  • "Tokihan minulla on oikeus ivata miestä, joka edustaa 500 miljoonaa ihmistä, jolle maksetaan enemmän kuin Yhdysvaltain presidentille ja jota emme ole valinneet?" [1]
    • Farage rangaistuksestaan, jonka sai haukuttuaan Van Rompuyta
  • "Kun ihmiset seisovat ja puhuvat miten EU on ollut suuri menestys, en ole varma uskooko enää kukaan puhujista itse siihen."
    • Puhe Euroopan parlamentissa, 9. toukokuuta 2012
  • "Kun tulin tänne [valituksi Europarlamenttiin] 17 vuotta sitten ja sanoin, aion johtaa kampanjaa Britannian eroamiseksi Euroopan Unionista, te kaikki nauroitte minulle. No, minun on sanottava, ette naura enää, ettehän?" [2]
    • Puheessaan Euroopan parlamentissa 28.6.2016 Britannian EU-ero äänestyksen jälkeen.
  • "Mitä me haluamme Euroopalta? Jos haluamme kauppaa, ystävyyttä, yhteistyötä, vastavuoroisuutta, emme tarvitse Euroopan komissiota. Emme tarvitse Euroopan Unionin tuomioistuinta. Emme tarvitse näitä instituutioita ja kaikkea tätä valtaa. Ja voin luvata teille, sekä UKIP:ssä että todellakin Brexit-puolueessa, että me rakastamme Eurooppaa; me vain vihaamme Euroopan unionia. Se on yksinkertainen asia. Joten toivon että tämä aloittaa lopun tälle projektille [Euroopan Unionille]. Se on huono projekti. Se ei ole vain epädemokraattinen, se on demokratian vastainen." [3]
    • Viimeisessä puheessaan Euroopan parlamentissa 29.1.2020.

Lähteet

[muokkaa]
  1. 1,0 1,1 Nigel Faragelle rangaistus EU:n presidentin loukkaamisesta Wikiuutiset. 6.3.2010. Viitattu 2.8.2010.
  2. debate 28.6.2016. European Parliament.
  3. debate 29.1.2020. European Parliament.