Nikolai Blad

Kohteesta Wikisitaatit
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nikolai Blad (oikealta nimeltään Eero Lehtinen, synt. 1963) on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi. Eero Lehtinen lauloi folkkia (esim. Donovan) jo kuuden ikäisenä. Kitaraan hän tarttui 8-vuotiaana. Lehtinen perusti Pasi Vilppaan kanssa Corner Club -bluesbändin, joka harjoitteli ja esiintyi autotallissa korttelin (Tampereella Ilvespuiston) lapsilaumalle. Lukion jälkeen hän muutti opiskelemaan piirustusta ja kuvanveistoa Turun Piirustuskouluun, aikeenaan ryhtyä kuvataiteilijaksi. Musiikki veti hänet kuitenkin katusoittajaksi sekä Uljas Mandoliini/ Balkanin Juhla -kokoonpanoon, jonka kantava voima Yrjänä Ermala kehoitti Bladia laulamaan. Pian Blad erosi kaikista bändeistä ja lähti etsimään omaa ääntään. Hän opiskeli mm. gregoriaanista laulua Valamossa sekä musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa. Esiinnyttyään Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla 1991 levy-yhtiö Oy EiNo Ab otti yhteyttä. Samana vuonna Lehtinen esiintyi ensimmäistä kertaa taiteilijanimellä Nikolai Blad. 1992 ilmestyi ensimmäinen levy.

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa]

  • Primitiivisen musiikin ystävät -yhdistyksen ”Etnokeisari”-titteli v. 1992
  • Voitto säestyksettömän kansanlaulun kilpailussa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1993
  • EtnoEmma-ehdokkuus levyllä "Kotiinpaluu" 2017

Diskografia[muokkaa]

  • Innut ja linnut EP (EiNo) 1992
  • Nikolai Blad CD (EiNo) 1995
  • Nuoria ja kuluneita CD (EiNo) 1998
  • Missä kävit? CD (Luoma) 2004
  • Asunnoista puheenollen CD (Karkia Mistika Records) 2011
  • Kotiinpaluu CD (Karkia Mistika Records) 2017

Mukana ainakin seuraavilla äänitteillä:[muokkaa]

  • Ehtoota! Konsertteja Westerholm-salilla 1992–1995, WECD-001, 1995
  • Marko Uolamon Urkumaalaamo: Suunnaton Zulu, kasetti 1996
  • Marko Uolamo: Luistelupuisto, NBMC-1, 1997
  • Ilkka Salo: Tanssiva Hevonen II, WHKAS-2 1997
  • Sumusaaren orkesteri, Ilkka Salon sävellyksiä Eero Pokelan runoihin, WHCD-1, 2000
  • Vapauden kaiho – Lauluja Amnestylle, Johanna 2001
  • Bandoliino: Taivaanrannan alttari, BNDCD-1, 2002
  • Ulla Maria: Suvisia suruja, luomacd-3, 2003
  • Ulla Maria & Nikolai Blad: Unto, Toivo, Rakkaus – Finnish Tangos, luomacd-6, 2007

Linkkejä[muokkaa]

Profiili Kansanmusiikkisivuilla Facebook Youtubekanava