Siirry sisältöön

Ohje:Palautus

Wikisitaateista
(Ohjattu sivulta WS:PALA)

Palautus on muokkaus, joka palauttaa sivun samanlaiseksi kuin se oli ennen aikaisempaa muutosta. Palautuksen voi tehdä kolmella tavalla. Kaikki käyttäjät voivat palauttaa artikkelin tallentamalla sivun aikaisemman version tai käyttämällä kumoa-toimintoa.

Wikisitaatit on vapaa kaikille sen käyttäjille ja kaikki sen käyttäjät voivat muokata sivuja. Tämä johtaa siihen, että sivuja sotketaan eli vandalisoidaan. Sivun vanhan version voi kuitenkin aina palauttaa wikissä.

Kuinka korvaan sivun nykyisen version vanhemmalla

[muokkaa]
  1. Sinun on valittava historia-välilehdeltä haluamasi vanhempi versio painamalla päivämäärän päältä. Esimerkiksi 3. maaliskuuta 2005 kello 18:59:41.
  2. Eteesi aukeaa sivun aikaisempi versio, jonka jälkeen painat muokkaa-välilehteä.
  3. Tallenna sivu.

Perustele palautukset

[muokkaa]

On tärkeää, että muut käyttäjät saavat tietävät, miksi palautus tehtiin. Väärinkäsityksiä ja muokkaussotia voidaan ehkäistä antamalla palautukselle riittävä selitys. Se myös auttaa käyttäjiä jatkossa yhteisymmärrykseen.

Kun palautat poiston, kirjoita yhteenvetoon selkeä lyhyt huomautus, josta tulee ilmi että poisto on palautettu ja perustelu palautukselle. Jos palautuksen syyt ovat liian monimutkaiset selostettavaksi yhteenvedossa, kirjoita viesti aiheen keskustelusivulle. On hyvän käytännön mukaista kirjoittaa keskustelusivulle ennen kuin teet palautuksen. Jos huomaat, että sinun tekemäsi muokkaukset on palautettu ilman selitystä, on myös kohteliasta odottaa pari minuuttia, että palauttaja ehtii kirjoittaa mahdollisen selityksen.

Jatkuva käyttäjän vandalisointi

[muokkaa]

Jotkin käyttäjät muokkaavat sivuja, ehkä tietämättään että se haittaa muiden wikikäyttäjien käyttöä, ja aiheuttaa heille lisää työtä. Tällaisissa tapauksissa on hyvä informoida käyttäjää esimerkiksi heidän keskustelusivuillaan. Ylläpitäjille on mahdollisuus estää jatkuvat vandalisoinnit poistamalla käyttäjältä mahdollisuus muokkaukseen. Ota yhteyttä jatkuvissa vandalisoinneissa ylläpitäjiin.

Katso myös

[muokkaa]