Anne Brontë

Anne Brontë sisarensa Charlotte Brontën vesivärimaalauksessa

Anne Brontë (17. tammikuuta 1820 – 28. toukokuuta 1849) oli englantilainen kirjailija ja runoilija.

Sitaatteja

Agnes Grey (1847)

• ”Kaikkiin kunnon kertomuksiin sisältyy opetus; vaikka joistakin helmeä voi olla vaikea löytää, ja se voi olla löytyessään niin vähäinen, että kuiva, käpristynyt sydän hädin tuskin korvaa pähkinän särkemisen aiheuttaman vaivan. Sitä, onko minun kertomukseni osalta näin, olen tuskin oikea henkilö arvioimaan. Ajattelen joskus, että se saattaisi osoittautua toisille hyödylliseksi ja toisille viihdyttäväksi; mutta maailma arvioikoon asian itse.”

• ”Hänen [kirkkoherra Hatfieldin] lempipuheenaiheensa olivat kirkkokuri, riitit ja seremoniat, apostolinen vallanperimys, velvollisuuksien kunnioittaminen ja kuuliaisuus papistoa kohtaan, kirkon opista poikkeamisen hirvittävä rikoksellisuus, kaikkien hurskauden muotojen noudattamisen ehdoton välttämättömyys, sellaista yksilöiden tuomittavuus, jotka yrittivät ajatella itse uskonasioita tai seurata omia raamatuntulkintojaan, ja joskus (hänen varakkaiden seurakuntalaistensa miellyttämiseksi) välttämättömyys, että köyhät kunnioittavat kuuliaisesti rikkaita – hän tuki elämänohjeitaan ja kehotuksiaan lainaamalla kirkkoisiä: joihin hän näytti perehtyneen paljon paremmin kuin apostoleihin ja evankelistoihin ja joiden merkitystä hän näytti pitävän vähintään yhtä suurena kuin apostolien ja evankelistojen. Mutta silloin tällöin hän saarnasi meille toisenlaisesta järjestyksestä – jota jotkut kutsuisivat oikein hyväksi järjestykseksi; mutta synkäksi ja ankaraksi: siinä Jumala oli enemmänkin hirveä työnjohtaja kuin hyväntahtoinen isä.”

• ”Aloitin tämän kirjan tahtomatta salata mitään; jotta ne, jotka haluaisivat, voisivat hyötyä lähimmäisen sydämen tutkiskelusta: mutta meillä on ajatuksia, joita taivaan enkelit ovat tervetulleita katsomaan mutteivät veljemme – eivät edes parhaimmat ja ystävällisimmät heistä.”

• ”Hän [neiti Rosalie Murray] jätti minut, loukkaantuneena sympatianpuutteestani ja epäilemättä ajatelleen, että kadehdin häntä. En kadehtinut – ainakin uskon vakaasti, etten kadehtinut. Olin pahoillani hänen puolestaan; olin hämmästynyt, tunsin vastenmielisyyttä hänen sydämetöntä turhamaisuuttaan kohtaan; ihmettelin, miksi niin paljon kauneutta piti antaa sellaisille, jotka käyttivät sitä niin huonosti, ja kieltää kauneus niiltä, jotka olisivat käyttäneet sitä sekä itsensä että muiden hyväksi.”

• ”On typerää toivoa kauneutta. Kukaan järkevä ihminen ei koskaan himoitse sitä itselleen tai välitä siitä toisissa. Jos on vain sivistynyt ja sydän altis, kukaan ei piittaa ulkokuoresta. Niin sanoivat lapsuutemme opettajat; ja niin sanomme mekin nykyajan lapsille. Epäilemättä hyvin arvostelukykyistä ja sopivaa; mutta tukeeko aito kokemus moisia väitteitä?”

The Tenant of Wildfell Hall

• ”Naisen luonto on olla tasainen – rakastaa yhtä ja vain yhtä, sokeasti, hellästi ja ikuisesti – he siunatut, rakkaat olennot! ja sinua ennen kaikkia muita; mutta sinun täytyy olla myötätuntoinen meitä kohtaan, Helen; sinun täytyy antaa meille hiukan enemmän vapautta, kuten Shakespeare sanoo:
  Vaikka ylistämme itseämme,
  Mielemme ovat huikentelevampia ja epävakaampia,
  Kaihoisampia, horjuvampia, eksyneempiä ja voitetumpia
  Kuin naisilla.”
  • Arthur Huntingdon vaimolleen Helenille teoksessa The Tenant of Wildfell Hall (1848).