G. H. Hardy
Ulkoasu

Godfrey Harold Hardy FRS (7. helmikuuta 1877 – 1. joulukuuta 1947) oli englantilainen matemaatikko, joka kehitti lukuteoriaa ja matemaattista analyysiä.
Lausahduksia
[muokkaa]- "Ensiluokkaisen ihmisen ei kannata ilmaista enemmistön kantaa. Määritelmän mukaan sen tekee riittävän moni muu."
- "Kun valmistelin väitöskirjaa, minä saatoin sopivan epäsovinnaisessa seurassa sanoa, että Tolstoi ylsi romaanikirjailijana miltei samalle tasolle kuin George Meredith. Tietenkään kukaan muu ei voinut sanoa näin."
- "Olennaisissa tehtävissä äly on erittäin vähäpätöinen lahja."
- "Nuorten tulee olla omahyväisiä, mutta heidän ei tarvitse olla imbesillejä."
- "Toisinaan on sanottava vaikeita asioita, mutta ne on sanottava niin yksinkertaisesti kuin osaa."
- "Jäykkä ihminen ei ole välttämättä valju, mutta valjut ihmiset haluavat poikkeuksetta että heitä pidetään jäykkinä."
- "On varsin ikävää, että olen joutunut viettämään osan elämäni onnellisimmista hetkistä kuuloetäisyydellä roomalaiskatolisesta kirkosta."
Matematiikasta
[muokkaa]- "En muista, että olisin poikana tuntenut intohimoa matematiikkaan ja mahdolliset käsitykseni matemaatikon urasta olivat kaukana ylevistä. Ajattelin matematiikkaa kokeiden ja stipendien käsittein: halusin voittaa muut pojat ja matematiikkaa vaikutti tavalta, jolla tekisin sen ylivoimaisimmin."
Kriketti
[muokkaa]- "Kriketti on ainoa peli, jossa otellaan toisen joukkueen yhtätoista ja oman joukkueen kymmentä pelaajaa vastaan."
- "Jos sisävuoron aloittaminen hermostuttaa, itseluottamus palautuu heti, kun katselee miten toisen joukkueen pelaaja päättää vuoronsa."
Lähteet
[muokkaa]- G. H. Hardy: Matemaatikon apologia. Cambridge University Press, 1940.