Sielun Veljet

Wikisitaateista
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Sielun Veljet oli Ismo Alangon Hassisen Koneen jälkeen vuonna 1982 perustama rock-yhtye.

  • Ei fyysisen energian esittäminen ole suinkaan se ainoa tapa. On muunkinlaista energiaa. Se nyt on vain sitä, että kun ihmiset oppii odottamaan jotain, ne ei osaa odottaa sitten enää mitään muuta.
  • Musiikki toimii aina stimulanttina, mutta sen laatu ratkaisee mihin se stimuloi. Kun kuuntelee esimerkiksi jotain klassista musiikkia, se musiikki sulkee muun ympäröivän maailman pois kuuntelijansa mielestä, mutta se ei silti välttämättä vie häntä sisään siihen itse musiikkiin. Se stimuloi hänet herkempään tilaan kelaamaan omia juttujaan. Sama se on kun mä laulan jostain itseni sisällä jylläävästä asiasta. Ei se kuulija suinkaan ajattele mun fiiliksiä vaan niitä omia fiiliksiään joihin se mun laulu johdattaa.
  • Mä sanoisin että bändi on lautta, joka kelluu meidän siinä kyydissä olevien elämien päällä. Lautta lähtee aina siihen suuntaan mihin kullakin voimakkaimmin viistää.
  • Kauheasti tekisi mieli perehtyä kotimaan sisäpolitiikkaankin, mutta se on jäänyt aina yritykseksi. Siitä kertovat jutut ovat niin pitkäpiimäistä tarinaa, että seuraaminen vaatisi lobotomialeikkauksen onnistuakseen.

(Ismo Alankoa haastatteli Mika Junna. Soundi 10/1989)