Vincent van Gogh

Kohteesta Wikisitaatit
Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Olla ystävä, olla veli, rakastava - se on se mikä päästää vankilasta, jonkin korkeamman, jonkin maagisen voiman avulla. Ilman näitä ihminen on kuollut. Mutta milloin tahansa tämä kiintymys elvytetään, silloin elämä herää uudestaan.

Vincent van Gogh (30. maaliskuuta 1853 – 29. heinäkuuta 1890) oli hollantilainen taidemaalari, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä eurooppalaisista taidemaalareista.

Vincent van Gogh[muokkaa]

"Minusta tuntuu, että ei ole olemassa todellisempaa taidetta kuin ihmisten rakastaminen.
"Yksi hyvä maalaus vastaa yhtä hyvää tekoa."
"Työnteko on minulle absoluuttinen tarve. En voi tukahduttaa sitä..."
"Näen maalaukseni unissani, ja sitten maalaan uneni."
  • "Rakas Theo: Tunne, jopa se luonnon kauneuksien herättämä hieno tunne ei ole sama kuin uskonnollinen tunne, vaikkakin uskon, että nämä kaksi ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Sama pitää paikkansa tunteessa taidetta kohtaan. Älä anna liikaa periksi sillekään. Pidä kiinni erityisesti rakkaudestasi firmaan [Goupilin taideliike Pariisissa] ja työtäsi kohtaan... ...Melkeinpä kaikilla on tunneside luontoon, joillakin enemmän kuin toisilla, mutta on myös muutamia, jotka tuntevat että Jumala on henki, ja että heidän täytyy palvoa häntä hengessä ja totuudessa. Isä on yksi näistä harvoista, äiti myös, ja myös Vincent-setä, uskoakseni." (Lainaus kirjeestä Theolle, päivätty Pariisissa 17. syyskuuta 1875) [1]
  • "Jollakin voi olla suuri palo sielussaan, eikä kukaan tule lämmittelemään sen ääreen, ja ohikulkijat näkevät vain pienen savunhattaran savupiipun nokassa, ja menevät menojaan."

(Kirjeessä Theolle kesäkuussa 1880) [2]

  • "Tunsin energiani palautuvan, ja sanoin itselleni: "Kaikesta huolimatta tulen nousemaan uudelleen: Poimin kynäni, jotka hylkäsin suuren epätoivoni hetkellä, ja jatkan piirtämistä." Tuon hetken jälkeen näin kaiken erillä lailla." (Kirjeessä Theolle 24. syyskuuta 1880)

[3]

  • "Ihan milloin hyvänsä kun kerron isälle yhtään mitään, se on vaan tyhjänpäiväistä huulenheittoa, ja sama pätee äitiin, ja koen isän ja äidin saarnat ja käsitykset jumalasta, ihmisistä, moraalista ja hyveellisyydestä melkeinpä täytenä hölynpölynä. Luen myös raamattua joskus, aivan kuin joskus luen Balzacia tai Eliottia, mutta näen asiat raamatussa täysin erilaisina kuin isä ne näkee, enkä voi ollenkaan yhtyä siihen, mitä isä saa raamatusta irti omalla rajoittuneella akateemisella tavallaan.

(Kirjeessä Theolle joulukuussa 1881) [4]

  • "Se saarnamiesten jumala, hän on minulle yhtä kuollut kuin ovennaula. Mutta olenko minä siitä syystä ateisti? Papit pitävät minua sellaisena - olkoon niin; mutta minä rakastan, ja kuinka voisin tuntea rakkautta jos en eläisi ja jos toiset eivät eläisi, joten kun me elämme, niin siinä itsessään on jotain mystistä. Kutsu sitä jumalaksi, tai ihmisluonteeksi tai miksi ikinä haluatkin, mutta on olemassa jotain, jota en voi systemaattisesti määritellä vaikka se on hyvinkin elävää ja olemassa olevaa, ja katso, se on jumala, tai jumalaa vastaava. Usko jumalaan merkitsee minulle tuntea jumalan olemassaolo, ei kuolleen tai täytetyn, vaan elävän jumalan, joka vastustamattomalla voimalla ohjaa meitä kohti aimer encorea; tämä on mielipiteeni aiheesta." (Kirjeessä Theolle, 21. joulukuuta 1881 Johanna van Gogh-Bongerin käännöksen mukaan) [5]
  • "Rakas Theo: Toivon vilpittömästi hyvää terveytta ja rauhaa sinulle syntymäpäivänäsi. Haluaisin lähettää sinulle maalauksen perunansyöjistä täksi päiväksi, mutta vaikka se etenee hyvin se ei ole vielä täysin valmis. Vaikka olen maalannut varsinaisen maalauksen suhteellisen lyhyessä ajassa ja suurimmaksi osaksi muistista, päiden ja käsien maalaamisen opiskelu on vaatinut koko talven. Ja nämä muutamat päivät, jotka ovat menneet sitä maalatessa - ovat olleet valtavaa taistelua, joskin sellaista johon olen tuntenut suurta intoa. Olen välillä pelännytkin, että se ei onnistu. Mutta maalaaminen on myös tekemistä ja luomista." (Vincent kuvailee kuuluisan "Perunansyöjien" valmistumista kirjeessään Theolle, päivätty Amsterdamissa 30. huhtikuuta 1885. [6]
  • "Jos näit ensimmäiset [väriluonnokseni, jotka maalasin kun tulin tänne Nueneniin - ja tämän nykyisen kankaani - vieri vieressä, niin uskon, että huomaisit asioiden kehittyneen värinkäytön suhteen. Ajattelen, että kysymys värien murtamisesta suhteessa väreihin vangitsee sinutkin jonain päivänä. Taideasiantuntijan ja kriitikon tulee, minusta tuntuu, olla varma asiastaan ja omata tiettyjä vakaumuksia. Ainakin omaksi ilokseen ja osatakseen perustella, ja samaan aikaan kyetäkseen selittämään asia valituin sanoin toisille, jotka sitten joskus kääntyvät kaltaisesi henkilön puoleen etsiäkseen valaistusta kun he haluavat tietää enemmän taiteesta." (Kirjeessä Theolle 30. huhtikuuta 1885) [7]
  • "Olen juuri saanut valmiiksi kankaan lamppujen valaisemasta kahvilan interiööristä [Yökahvila]. Joitakin köyhiä yön vaeltajia nukkuu nurkassa. Huone on maalattu punaisella, ja sisällä, kaasulampun valossa on vihreä biljardipöytä, joka heittää valtavan varjon lattian päälle. Kankaassa on kuutta tai seitsemää punaista, verenpunaisesta hienovaraiseen vaaleanpunaiseen, kontrastina samaan määrään vaaleita ja tummia vihreitä. (Kirjeessä sisarelleen Willemienille, päivätty Arlesissa 9./14. syyskuuta 1888) [8]
  • Työskentelen tällä hetkellä sairaalan osastolla. Etualalla on suuri musta uuni, jota ympäröivät muutama harmaa tai musta potilaan muodostama hahmo, sitten hyvin pitkän, punaisella kaakeloidun ja kahdella rivillä valkoisia vuoteita katetun osaston takana on valkoiset seinät, joskin lilan ja vihreän sävyisten valkoisten, ja ikkunat vaaleanpunaisilla ja vihreillä verhoilla, ja taka-alalla on kahden nunnan hahmo. Katto on violetti ja siinä on suuria kattopalkkeja. Luin artikkelin Dostojevskista, joka kirjoitti kirjan 'Souvenirs de la maison des morts' ja se innosti minua aloittamaan työskentelyn suuren tutkielman parissa uudestaan, saman jonka olin aloittanut kuumeosastolla Arlesissa. Joskin on ärsyttävää maalata hahmoja ilman malleja. Luin toisen Carmen Sylvan ajatuksen, joka on hyvin totta: kun kärsii paljon kaiken näkee pitkän matkan päästä, aivan kuin valtavan areenan toisesta päädystä - ja kaikki äänetkin tuntuvat tulevan etäältä. Olen kokenut tämän sellaiseen pisteeseen asti, että ihmiset, vaikka tunnistaisinkin heidät, mitä en aina edes tee, näyttävät saapuvan kaukaisuudesta ja olevan täysin erilaisia kuin he todellisuudessa ovat. (Vincent kertoo maalauksestaan "Osasto sairaalassa" kirjeessään sisarelleen Willemienille, päivätty Saint-Rémy-de-Provencessa 21. lokakuuta 1889) [9]
  • Jos me vain yritämme elää tunnollisesti, se palvelee meitä hyvin, vaikkakin tulemme tuntemaan todellista surua ja suuria pettymyksiä, ja tekemään suuria virheitä ja vääriä tekoja, mutta on varmasti totta, että on parempi olla eloisa, vaikka tekisi lisää virheitä, kuin olla ahdasmielinen ja liian varovainen. On hyvä rakastaa monia asioita, koska siinä piilee todellinen voima, ja se joka rakastaa paljon tekee paljon, ja voi saavuttaa paljon, sillä se mikä on tehty rakkaudessa on tehty hyvin. (Kirjeessä Theolle) [10]
  • Runous ympäröi meidät kaikkialla, mutta sen paneminen paperille, ikävä kyllä, ei ole niin helppoa kuin sen katsominen.

[11]

  • Gauguin, tuo kummallinen taiteilija, tuo muukalainen, jonka olemus ja katse silmissä muistuttavat etäisesti Rembrandtin "Miehen muotokuvaa" Lacazen galleriassa - tämä minun ystäväni, joka haluaa saada toisen tuntemaan että "hyvä kuva vastaa hyvää tekoa"; ei sillä että hän niin sanoisi, mutta on vaikeaa olla tekemisissä hänen kanssaan huomaamatta tietynlaista moraalista vastuullisuutta. (Kirjeessään 1890) [12]
  • Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän minusta tuntuu, ettei ole mitään sen taiteellisempaa kuin rakastaa ihmisiä. [13]
  • Kun tunnen kauheaa tarvetta - sanoisinko - uskonnolle, niin menen ulos ja maalaan tähtiä. [14]
  • Työnteko on minulle perimmäinen tarve. En voi sammuttaa sitä, en välitä mistään muusta kuin työstä; tarkoitan, että jostain muusta saatu nautinto on ohi kerralla ja minusta tulee melankolinen kun en pääse työni ääreen. Silloin tunnen kuin kutoja, joka näkee lankojensa sotkeutuneen, ja sen kuvion jota hän yritti saada aikaan tärveltyneen. Kaikki hänen ajatustyönsä ja ponnistuksensa on mennyt hukkaan.

[15]

  • Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta yrittää mitään? [16]

Viitteet[muokkaa]

  1. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  2. "Vincent van Gogh – The Letters; The Complete Illustrated and Annotated Edition" Viitattu 20. tammikuuta 2016
  3. Letter #136 to Theo (24 September 1880): van Gogh, V. (2011) The Letters of Vincent Van Gogh. Constable & Robinson Ltd, New York. Viitattu 20. tammikuuta 2016
  4. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  5. webexhibits.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  6. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  7. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  8. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  9. vangoghletters.org Viitattu 20. tammikuuta 2016
  10. The Letters of Vincent van Gogh to his Brother, 1872-1886 (1927) Constable & Co, Larry Chang: Wisdom for the Soul : Five Millennia of Prescriptions for Spiritual Healing (2006), s. 483
  11. The Complete Letters of Vincent Van Gogh, Vol. 2 (1958) New York Graphic Society, s. 12
  12. Letter no. 626a (1890), published in The Complete Letters of Vincent Van Gogh, Vol. 3 (1958) New York Graphic Society, p. 256
  13. Van Gogh : The Self-portraits (1969) by Fritz Erpel, s. 17
  14. An Examined Faith : Social Context and Religious Commitment (1991) James Luther Adams and George K. Beach, s. 259
  15. Stranger on the Earth : A Psychological Biography of Vincent Van Gogh (1996) Albert J. Lubin, s. 22
  16. Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 331. Otava, 1989. ISBN 9511109618.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Vincent van Gogh.