Siirry sisältöön

Amerikka

Wikisitaateista

Amerikan manner eli Uusi manner on manner Maapallon läntisellä puoliskolla. Se kattaa Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan. Mannerta ympäröivät Atlantti, Tyynimeri ja Pohjoinen sekä Eteläinen jäämeri. Monesti Amerikka tarkoittaa kansankielisessä puheessa Yhdysvaltoja, ja tämä pätee myös moniin lainauksiin.

Sitaatteja Amerikasta valtiona

[muokkaa]
  • Amerikka on maa, jossa yhdellä dollarilla ostaa elinikäisen varaston aspiriinia, ja käyttää sen viikossa. [2]
  • Meidän maamme on aloitteiden, suunnitelmien, laajojen ohjelmien ja suurten odotusten maa. Sillä ei ole menneisyyttä, kaikki näyttää etenevän ja tähtäävän tulevaisuuteen. [2]
  • Totisesti, minä vapisen maani puolesta, kun ajattelen että Jumala on oikeudenmukainen. [2]
  • Amerikan löytäminen oli mainio asia, mutta vielä hienompaa olisi ollut jättää se keksimättä. [1]
  • "Ehkä Amerikkaa ei olekaan löydetty", sanoi Mr. Erskine. "Minä olisin valmis sanomaan, että sen olemassaolo vain on saatu selville." [1]
  • Amerikka Minun Maani: maailman kansakunnista viimeisenä poistamassa orjuutta, ensimmäisenä pudottamassa ydinpommia lähimmäistensä niskaan.
  • Amerikka on laaja salaliitto sinun onnellistamiseksesi.

Lähteet

[muokkaa]
  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 17. Otava, 1989. ISBN 9511109618.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 Laine, Jarkko (toim.): Suuri sitaattisanakirja, s. 16. Otava, 1989. ISBN 9511109618.