Giuseppe Tomasi di Lampedusa

Kohteesta Wikisitaatit
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Giuseppe Tomasi, Palma di Montechiaron herttua ja Lampedusan ruhtinas (23. joulukuuta 1896 Palermo - 23. heinäkuuta 1957 Rooma) oli sisilialainen kirjailija ja kriitikko. Hänet tunnetaan parhaiten vasta hänen kuolemansa jälkeen julkaistusta romaanista Tiikerikissa, jonka pohjalta Luchino Visconti ohjasi myöhemmin samannimisen elokuvan.

Sitaatteja[muokkaa]

Tiikerikissa (Il Gattopardo, 1958)[muokkaa]

  • Se vogliamo che tutto rimanga come è, bisogna che tutto cambi.
    • Jos haluamme kaiken säilyvän ennallaan, on kaiken muututtava.
    • Tiikerikissa: s. 29
  • Un palazzo del quale si conoscessero tutte le stanze non era degno di essere abitato.
    • Talo, josta tunsi jokaisen huoneen ei ollut asumisen arvoinen.
    • Tiikerikissa: s. 128
  • Un contadino che mi dà il suo pezzo di pecorino mi fa un regalo più grande di Giulio Làscari quando m’invita a pranzo. Il guaio è che il pecorino mi dà la nausea; e così non resta che la gratitudine che non si vede e il naso arricciato dal disgusto che si vede fin troppo.
    • Antaessaan minulle juustopalansa tekee talonpoika suuremman lahjoituksen kuin Làscarin prinssi kutsuessaan minut päivälliselle. Se on päivänselvää. Ikävää vain on, että juusto on kuvottavaa. Joten kaikki mitä jää jäljelle on sydämen kiitollisuus, jota ei voi nähdä ja inhosta kurtistunut nenä, joka voidaan nähdä liiankin hyvin.
    • Tiikerikissa: s. 144
  • Che cosa se ne farebbe il Senato di me, di un legislatore inesperto cui manca la facoltà d'ingannare sé stesso, questo requisito essenziale per chi voglia guidare gli altri?
    • Mitäpä senaatti tekisi minulla, kokemattomalla lainsäätäjällä jolta puuttuu itsepetoksen kyky, tuo välttämätön vaatimus keltä tahansa joka haluaa opastaa muita.
    • Tiikerikissa: s. 148
  • Noi fummo i Gattopardi, i Leoni; quelli che ci sostituiranno saranno gli sciacalletti, le iene; e tutti quanti Gattopardi, sciacalli e pecore, continueremo a crederci il sale della terra.
    • Olimme Leopardeja, Leijonia; he jotka ottavat paikkamme tulevat olemaan pieniä shakaaleja, hyeenoita; ja kaikki me Leopardit, shakaalit ja lampaat pidämme itseämme maailman suolana.
    • Tiikerikissa: s. 152
  • I giovani sentono i dolori più acerbamente dei vecchi: per questi l'uscita di sicurezza è più vicina.
    • Nuoret tuntevat surun paljon katkerammin kuin vanhat; jälkimmäiset ovat lähempänä turvallista varauloskäytävää.
    • Tiikerikissa: s. 184
  • È meglio un male sperimentato che un bene ignoto.
    • Parempi huono kokemus kuin suuri mysteeri.
  • L'amore […] Fuoco e fiamme per un anno, cenere per trenta.
    • Rakkaus […] Vuosi tulta ja liekkejä, tuhkaa kolmekymmentä.
  • Finché c'è morte c'è speranza.
  • Nelle persone del carattere e della classe di don Fabrizio la facoltà di essere divertiti costituisce i quattro quinti dell'affetto.
  • I siciliani non vorranno mai migliorare per la semplice ragione che credono di essere perfetti; la loro vanità è più forte della loro miseria.
    • Sisilialaiset eivät koskaan halua kehittyä siitä yksinkertaisestä syystä, että he uskovat olevansa täydellisiä; heidän turhamaisuutensa on voimakkaampi kuin heidän kurjuutensa.

Kriitikkojen arvioita Lampedusasta[muokkaa]

  • His great novel "The Leopard" (Il Gattopardo) has certainly enlarged my life – an unusual experience for a life which is well on in its eighties. Reading and rereading it has made me realize how many ways there are of being alive, how many doors there are, close to one, which someone else's touch may open.
    • Hänen suurenmoinen romaaninsa Tiikerikissa (Il Gattopardo) on todella laajentanut maailmaani - epätavallinen kokemus kahdeksatta vuosikymmentään viettävän ihmisen elämässä. Sen lukeminen ja uudelleenlukeminen on saanut minut ymmärtämään, kuinka monta tapaa onkaan olla elossa, kuinka monta ovea lähellämme onkaan, jotka jonkun toisen kosketus voi avata.
    • E. M. Forster esipuheessaan Lampedusan teokseen I Racconti[1]
  • Perhaps the greatest novel of the century.
  • No nineteenth-century writer could have written this nineteenth-century tale; but few twentieth-century writers could have handled its simplicities in the way this one does.
    • Yksikään 1800-luvun kirjailija ei olisi voinut kirjoittaa tätä 1800-luvun tarinaa; muutama 1900-luvun kirjailija olisi kuitenkin kyennyt käsittelemään sen yksinkertaisuuksia tämän teoksen lailla.
    • Martin Seymour-Smith[3]

Viitteet[muokkaa]

  1. Lampedusa, G.T. di. (1962). I Racconti; 13. New York: Pantheon.
  2. Healey, R. (1998). Twentienth-Century Italian Literature in English Translation; 146. Toronto: University of Toronto Press.
  3. Seymour-Smith, M. (1975). Guide to Modern World Literature, vol 3; 30. Lontoo: Hodder & Stoughton.