Siirry sisältöön

Juha Sipilä

Wikisitaateista
Juha Sipilä huhtikuussa 2015 kuvattuna.
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Juha Sipilä.

Juha Sipilä (s. 25. huhtikuuta 1961 Veteli) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut keskustapuolueen puheenjohtajana ja Suomen pääministerinä. Hän on toiminut aiemmin yritysmaailmassa.

Lausahduksia

[muokkaa]
  • Osana poliittisen kulttuurin muutosta on saatava uudenlaista tulosvastuullisuutta - tulos tai ulos. Näihin tehtäviin ei pidä jäädä roikkumaan, jos tuloksia ei tule. Jos emme nyt saa riittäviä tuloksia aikaiseksi, en ole tässä neljän vuoden päästä.
    • Hallitustunnustelijaksi valittu Sipilä vaalivoiton jälkeen[1]
  • Mutta nyt pitäisi päästä tästä kitinästä uudistumisen mielialaan. Meidän pitää pystyä vähän vähemmällä rahalla saamaan sama palvelutaso ja koulutuksen taso. Tällainen henki meidän suomalaisten pitää nyt saada päälle.
    • Sipilä MTV3:n studiohaastattelussa 29.05.2015[2]
  • Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä. Nyt hallitus ei vain voi seisoa kädet taskuissa ja katsoa, kuinka työttömyys kasvaa. Meidän täytyy nyt tehdä jotakin.
    • Sipilä A-studiossa 2. joulukuuta 2015[3]
  • Eriarvoistumiskehitys on Suomessa jatkunut pitkään. Se on yksi yhteiskuntamme vakavimmista ongelmista.
    • Sipilä yhteiskunnan eriarvoistumisesta blogissaan[4]
  • Tarvitaan niin keppiä, porkkanaa kuin lisää työpaikkoja. Tärkein asia tietysti on, että on sitä työtä. Viime kaudella meiltä hävisi 100 000 työpaikkaa.
    • Sipilä Helsingin Sanomien haastattelussa 21. huhtikuuta 2016[5]
  • Olisin voinut reagoida toisin tähän Yle-asiaan, ja varmasti moniin muihinkin asioihin, mutta isossa kuvassa olen tyytyväinen siihen, miten olemme päässeet eteenpäin.
  • Jos minun pitäisi kiteyttää, mitä yritysmäinen johtaminen on, se on sitä, että me saamme tehtyä sen mitä on sovittu. Ei se sen kummempaa ole.
    • Suomen hallituksen yritysmäisestä johtamisesta arvosteltu Sipilä[6]
  • Itse en kyllä lähde viemään missään tapauksessa sellaista tilannetta, jossa edustajan pitäisi toimia sitä vastaan, jos kokevat omantunnonkysymykseksi.
    • Sipilä omantunnonvapaudesta alkoholilaista äänestämisessä 31.5.2017[7]
  • Näihin hommiin ei saa niin paljon rakastua, että arvot olisivat kaupan.
    • Hallituksensa erosta 12. kesäkuuta 2017. Sipilän mielestä hallituskumppani perussuomalaisten arvot erosivat liikaa keskustan vastaavista.[8]
  • Kyllä minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät.
    • Sipilän lausunto 8.6.2020 MTV:n uutisille.[9]

Sipilästä sanottua

[muokkaa]
  • Sipilä toimii kuin yritysjohtaja: Meillä on ongelma, ratkaistaan se ja mennään eteenpäin. Hän ei tunne työmarkkinoiden histo­riaa ja asioiden moniulotteisia taustoja. Samat ratkaisut eivät sovi kaikille toimialoille.
  • Sipilän sosiaalipolitiikka heijastaa keskustalaisia arvoja. Kaikkia muita kannustetaan töihin paitsi kotiäitejä. Lähes kaikesta leikataan mutta kotihoidontuesta ei. Iso linjaus on se, että menoja leikataan mutta veronkorotuksia ei tehdä.
    • Helsingin yliopiston sosiaalipolitikan professori Heikki Hiilamo[10]
  • Pääministeri lähettelee, itse selvästi näppäillen, omasta sähköpostistaan ja omista puhelimistaan tekstiviestejä toimittajille ja ties kenelle muille. Ne eivät varmasti ole valtioneuvoston koventamia järjestelmiä, eikä viestien tallennus ole varmasti 
mennyt arkistonmuodostussuunnitelmien mukaan.
    • Tietoturvayhtiö F-Securen johtaja Erka Koivunen[11]
  • Päivä päivältä näyttää enemmän siltä, ettei #Sipilä ole politiikassa edistämässä isänmaan vaan lähipiirinsä etua. #Terrafame #Chempolis
    • Kansanedustaja Sanna Marin twiitissään 2017 [12]

Lähteet

[muokkaa]
  1. Perttu, Jukka; Lämsä, Heidi: Juha Sipilä ilmoitti lähtevänsä jos tuloksia ei tule: ”Tulos tai ulos” – puhe luettavissa kokonaisuudessaan Helsingin Sanomat. 25.4.2015. Viitattu 17.1.2017.
  2. Sipilä kritiikistä: Kitinästä päästävä uudistumisen mielialaan 29.05.2015. Viitattu 31.5.2017.
  3. Tamminen, Jenni: Juha Sipilän sanat järkyttävät – ”Yleisen vitsin kohteena” Uusi Suomi. 3.12.2015. Viitattu 23.1.2017.
  4. Waris, Olli: Sipilä huolissaan eriarvoistumiskehityksestä - perusti työryhmän Iltalehti. 17.1.2016. Viitattu 17.1.2017.
  5. Teittinen, Paavo; Sutinen, Teija: Sipilä Suomen henkisestä tilasta HS:n haastattelussa: ”Johtajan tehtävä on pitää yhteisö luovuuden ja huuman puolivälissä” Helsingin Sanomat. 21.4.2016. Viitattu 23.1.2017.
  6. 6,0 6,1 Karvala, Kreeta: Juha Sipilä avoimena vuoden kohuista: Tunteella reagointi ollut pahin virheeni Iltalehti. 31.12.2016. Viitattu 17.1.2017.
  7. Sipilä kariutuneesta alkoholilaista: Ollaan saatu talous kääntymään niin eiköhän me viinakin ratkaista 31.05.2017. Viitattu 2.6.2017.
  8. Pääministeri Sipilä: Pyydän eroa viimeistään huomisiltana 12.6.2017. Ilta-Sanomat. Viitattu 13.6.2017.
  9. Juha Sipilän tyly kommentti MTV:n haastattelussa herättää ihmetystä 8.6.2020. MTV:n verkkosivut. Viitattu 8.6.2020.
  10. 10,0 10,1 Savolainen, Jaana; Palojärvi, Eeva: Asiantuntijat arvioivat Sipilän ensimmäisen vuoden Helsingin Sanomat. 21.4.2016. Viitattu 23.1.2017.
  11. Ahtela, Kaija: Asiantuntija suomii Sipilää tietoturvamokasta KL:ssä: "Pitäisi ymmärtää, että kyse isommista asioista" TiVi. 18.1.2017. Viitattu 23.1.2017.
  12. Tweet Twitter. 10.1.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa]
Suomen lippu Suomen pääministerit

P. E. Svinhufvud | J. K. Paasikivi | L. Ingman | K. Castrén | J. Vennola | R. Erich | J. Vennola | A. K. Cajander | K. Kallio | A. K. Cajander | L. Ingman | A. Tulenheimo | K. Kallio | V. Tanner | J. Sunila | O. Mantere | K. Kallio | P. E. Svinhufvud | J. Sunila | T. Kivimäki | K. Kallio | A. K. Cajander | R. Ryti | J. Rangell | E. Linkomies | A. Hackzell | U. Castrén | J. K. Paasikivi | M. Pekkala | K.-A. Fagerholm | U. Kekkonen | S. Tuomioja | R. Törngren | U. Kekkonen | K.-A. Fagerholm | V. J. Sukselainen | R. von Fieandt | R. Kuuskoski | K.-A. Fagerholm | V. J. Sukselainen | M. Miettunen | A. Karjalainen | R. R. Lehto | J. Virolainen | R. Paasio | M. Koivisto | T. Aura | A. Karjalainen | T. Aura | R. Paasio | K. Sorsa | K. Liinamaa | M. Miettunen | K. Sorsa | M. Koivisto | K. Sorsa | H. Holkeri | E. Aho | P. Lipponen | A. Jäätteenmäki | M. Vanhanen | M. Kiviniemi | J. Katainen | A. Stubb | J. Sipilä | A. Rinne | S. Marin | P. Orpo

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Juha Sipilä.