Siirry sisältöön

Juha Molari

Wikisitaateista
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Juha Molari (s. 1964) on teologian tohtori, taloustoimittaja ja entinen Pohjan kirkkoherra. Hänet tunnetaan myös Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) jäsenenä.

Lainauksia

[muokkaa]

Venäjästä ja venäläisistä

[muokkaa]
  • "Aleksanteri I:n rinnalle olisi pitänyt laittaa myös Leninin patsas tuomiokirkkoon. Vaimoni opettaakin poikaani aina kauniisti, että ”setä Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden”."[1]
  • "Nykyisessä suomalaisessa ympäristössä - - -lupa on olla melkein mitä tahansa mieltä, jos on Venäjää ja sen johtoa vastaan. Minä en ole nykyistä Venäjää vastaan, mikä on tuskin enää yllätys kenellekään. Minä en elä demonien ja haamujen vallassa, vaan rakastaen ja kunnioittaen."[2]
  • "Venäjällä viihdyn parhaiten «Единая Россия» -, ЛДПР ja Справедливая Россия - puolueiden edustajien seurassa. Näiden politiikka on vastuullista, perustuu vuorovaikutuksellisten suhteiden rakentamiseen (etsimiseen) naapureiden kanssa sekä välttää menneisyyden fanaattista idealisointia"[3] [Yhtenäinen Venäjä, Zhirinovskin "Liberaalidemokraatit" sekä Oikeudenmukainen Venäjä]
  • "Sitä vastoin Putin-faniksi tunnustaudun avoimesti. Mielestäni hän on 2000-luvun paras poliitikko ja valtionpäämies, mitä on tällä tai toisella puolella maapalloa. Hänestä kertova patsas on minulla senkin päällä, Venäjältä ostetun ison antiikkisesti koristetun peilin alla. Tämä ei ole kuitenkaan alttari. Putin tekee sen todeksi, mitä serbit osaavat sanoa: Jumala taivaassa, Venäjä maan päällä. En muista mitään virhettä, jota Putin olisi politiikassaan vielä tehnyt. Toki myönnän, että hän on myös erehtyvä ihminen. Vain osa venäläisiä kannattaa Putinia, toki sekin osa on valtava, mutta tunnen Venäjän taloutta ja politiikkaa huomattavasti paremmin kuin keskimääräinen venäläinen, koska jututan talouden ja politiikan tekijöitä siellä ja seuraan sikäläistä keskustelua aktiivisesti. SAFKA ei ole mitenkään sitoutunut Venäjän edun ajamiseen, vaan SAFKA tekee vain objektiivista yhteiskunta-analyysia aikamme ilmiöistä. Tämä analyysi on tuottanut tulokseksi satumaisen hienon otoksen Venäjän suurteoista ihmisyyden puolesta. Kyse ei ole asenteesta, vaan historian luonteesta."[4]
  • "Jos ja kun laki hyväksytään, Venäjälle perustetaan erityiskomitea, joka jäljittää riittävän vakavia loukkauksia. Ulkomaan kansalaisia, jotka komitean mukaan ovat tavoitelleet natsismin palauttamista, ei päästetä Venäjälle. Jos tällainen ulkomaalainen kuitenkin saapuu Venäjälle, hänet saatetaan Venäjällä oikeudenkäyntiin. Jos tuollainen erityiskomitea perustetaan, ilmoittaudun Suomen kansalaisena vapaaehtoiseksi tarkkailijaksi Suomen ja Viron natsismin tarkkailijaksi!"[5]
  • "Historiakomissio vapauttaa nyt antifasistit rehellisyyteen oikeudenmukaisuuden ja historiallisen totuuden hyväksi: yksin pieni ihminen voi ehkä tuntea itsensä pieneksi, mutta nyt tilanne on tervehtymässä. Nyt on taas syytä älykkääsen rohkeuteen silloin, kun on aihetta kritisoida esimerkiksi venäläisvastaista revanssistista väärentämistä ja alistamista, jota harjoitetaan Pohjolassa ja Baltian alueilla."[6]
  • "Jos käy Suomessa varusmiespalvelun, tuskin tulee kutsua Venäjän armeijaan, mutta olen vakuuttunut siitä, ettei Suomessa syntyneen Suomen kansalaisen pidä Venäjän kansalaisuutta hävetä, sillä Venäjän armeijassa voi kohdata iloisia yllätyksiä, mutta saa leikkiä myös miehisiä leikkejä."[7]
  • "Simon "jumalan" mukaan venäläinen äiti on pelkkä venäläisvalmisteinen keinokohtu, jonka hedelmä jalostuu suomalaissiittiön ansiosta ihmiseksi, minkä jälkeen venäläisvalmisteisella keinokohdulla ei ole mitään arvoa. Minun Jumalani on erilainen."[8]
  • "Oi kiitos, rakkahin äiti, / nyt venäläisestä kohdustasi, minkä soit, / syntymääni saakka, / mutta jumalaisen siittiön kohottamana / sain myös ihmisyyden: / olen suomalainen. // Ota vastaan äiti rakas, / nyt onnitteluni kiitokseni, kun uhrasit / rintani minun kasvuun, / mutta jumalaisen siittiön kohottamana / sain myös kansalaisuuden: / olen suomalainen. // Sinä äiti, vanha tuntematon, / yhä olet venäläinen , muukalainen. / Sinut lapsesi saa jo unohtaa, / koska jumalaisen siittiön kohottamana / isäni sai huoltajuuden: / olen suomalainen!" [9]
  • "Suomen demokraattisen sananvapauden mukaan poliitikko voi kirjoittaa vihaa ja valhetta Venäjää vastaan, kidnapata viranomaiskyydillä lapsi Venäjän valtion alueella ja muutenkin kirjoittaa kaikin puolin Venäjää vastaan, koska EU:n strategiassa on keskeinen osa Venäjä-strategia ja Pohjoinen Ulottuvuus yms., mutta sen sijaan poliitikko ei voi tehdä em. kriittisiä arvioita noista Venäjää vastustavista kirjoituksista ja tukea luottamukseen liittyviä rauhanomaisia suhteita itäiseen naapuriin, koska silloin aihe ei enää olisi muka EU-teeman mukainen ja olisi jo "viha-blogi"!"[10]
  • "Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev on allekirjoittanut humanistien ja antifasistien jo kauan odottaman asetuksen. Pravda 20.5.2009 kertoo tämän asetuksen tuottamasta riemusta Venäjällä. Tämän asetuksen avulla Venäjä perustaa erityiskomitean, joka torjuu Venäjän vahingoittamiseen pyrkiviä yrityksiä vääristää historiaa. Medvedev oli antanut asiaa käsitteleviä lausuntoja jo aiemmin, joten allekirjoitus ei ollut täysi yllätys, vaikka se oli iloinen sellainen. Erityisen tärkeän osan komitean tuota muodostaa Toisen maailmansodan taphtumat. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun ihmiset moittivat Neuvostoliiton sotilaita raiskaajiksi Saksassa ja muissa Euroopan maissa."[11]
  • "Suomen rajalta oli vain 32 kilometriä Leningradiin, jonka porteilla oli nyt vihollinen. Suomen hallitus kieltäytyi mistä tahansa sopimuksesta ja provosoi vihamielisellä käyttäytymisellään sodan puhkeamisen. Suomen armeija liikkui rajantuntumassa ja paukutteli keskenään harjoituksia. Mainilan laukauksia ei ole voitu näyttää todeksi, vaikka tunnetusti siitäkin on väittelyä puoleen ja toiseen.---Suomen hallitus kieltäytyi kaikista sopimuksista. 13.11.1939 Suomi keskeytti neuvottelut yksipuolisesti. Leningrad oli aidosti uhattu. Pelkkä tykin laukaus Suomen puolelta yltäisi Leningradiin. Suomi oli valmis sotaan. 15.11.1939 Stalin päätti nopeasti turvatoimista Leningradin tähden. Niin Stalin aloitti sotatoimien valmistelut Suomea vastaan. Aikataulu oli kuitenkin kireä. Suomella olivat sotajoukot jo täysin valmiit koko ajan. Olisi kyse enää pienistä hetkistä siinä, säilyisikö Leningrad suur-Suomen rakentajien pyrkimyksiltä. Itse sota alkoi 30.11.1939 ja eteni alussa Suomen hyvällä menestyksellä, kunnes voimasuhteet kääntyivät Suomea vastaan. Melkein kuukauden verran Suomi oli paukutellut aseita rajan tuntumassa liikekannallepanon merkeissä. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea pyysi muutamien Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenten kanssa, että Otto Wille Kuusinen tulisi Kannaksen vapautetulle osalle väliaikaisen Suomen kansanhallituksen johtoon. Neuvostoliitto etsi rauhanomaista hallitusta länsinaapuriinsa. Hallituksen tehtävä olisi auttaa Suomen työtätekeviä kukistamaan taantumuksellinen hallitus. 15.12.1939 Suomen sotiessa vielä menestyksellisesti pääministeri Risto Ryti uskoi yhä Suomen voiton mahdollisuuksiin: hän pohti Leo Trotskin kutsumista Meksikosta Venäjälle muodostettavan vastahallituksen johtoon!" [12]
  • "En näe suomalaisena niin, että sodan aloitti Neuvostoliitto."[13]
  • "Niimpa kiitokseksi Tshetsheniassa lähes 100 % väestä antoi äänensä Venäjän yhtenäisyydelle, joka ei suosi uusfasistista tai muutakaan epädemokraattista ja väkivaltaista asennoitumista."[14]
  • Arkady Mošeksesta:"Sitä en ole vielä toki saanut selville hänen henkilöhistoriastaan, mikä tekee hänet noin voimakkaasti Venäjän hallituksen vastaiseksi. Onko syynä ehkä se, johon eräs blogikirjoittaja viittasi tässä keskustelussa, että Arkady juutalaisena kokisi sympatiaan Jeltsinin ajan juutalaisiin oligarkeihin?"[15]
  • "Kuka tarvitsee toimittajan murhaa? Se taho tarvitsee toimittajan murhaa, joka tahtoo vahvistaa stereotypioita Venäjää vastaan ja joka tahtoo vahvistaa mielleyhtymää yhteiskunnan laajasta rappiosta. Nämä henkilöt asuvat Iso-Britanniassa."[16]
  • "Venäjällä ei ole mitään erityistä tai yleistä ihmisoikeusongelmaa, demokratia täyttää hyvin korkeat eettiset ja oikeudelliset vaatimukset. Venäjän ongelmana on toki pitkä Neuvostoliiton ajan ja Jelsinin ajan väärämielinen perinne sekä valtiota hajoittavat tahot, joiden rahoittajat ja juonittelijat asuvat pääasiassa Venäjän rajojen ulkopuolella."[17]
  • "Ei pidä paikkaansa, että Venäjällä olisi mitään suurvaltamentaliteettia, jonka tähden se tahtoisi Viron tai jonkun muun valtion asioihin. Venäjä on huolissaan ihmisoikeuksista, mutta tahtoisi myös nähdä nämä sorretut ihmiset pikemmin kulttuurien, sivilisaatioiden ja valtioiden välisten suhteiden rakentajina ja mahdollisuuksina kuin uhkakuvina toisin kuin mm. Virossa menetellään."[18]
  • "Sitä paitsi koen itsekin Medvedevin ja Putinin politiikan läheisemmäksi itselleni kuin Halosen ja Vanhasen politiikan, vaikka olen suomalainen! Miksi siis Venäjän kansalaiselta kiistettäisiin tuollainen oikeus?"[19]
  • Venäjän armeijan Punainen tähti -lehdestä: "Havaitsin äänestykseni jälkeen, että olin samaa mieltä kuin valtaosa lehden lukijoista. Tämä lehti on myös muutoin hyvin mielenkiintoinen kokemus. Luen sitä useammin kuin Hesaria. Lehden tunnuslause sykähdyttää: ЕСТЬ ТАКАЯ ПРОФЕССИЯ - РОДИНУ ЗАЩИЩАТЬ, ”On olemassa sellainen ammatti – Isänmaan puolustaminen”."[21]
  • "Olisiko nyt aiheellista, että puna-armeijan vaatteissa ystävämme kokoontuvat 29.9.2009 Tampereen oikeustalon luokse, jotta tuomarit ja lautamiehet saisivat turvallisesti toteuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ilman suomalaisten poliittisia Venäjä-vastaisia intressejä? Rimma Salosen ja Anton Salosen näyttää olevan ainakin median teurastuksessa vaikea saada oikeutta Suomen alueella. Toivoa sopii, että oikeudenkäynti ei sortuisi vallitsevaan vihamielisyyteen Rimmaa vastaan."[22]
  • "Minä kysyn, miksi Suomen valtiovalta toimii kuten bandiitit ja rikolliset suhteessa venäläisiin Anton ja Rimma Salosen. Valitettavasti minun on pappina paljastattava se tosiasia, että tunnen monia venäläisiä äitejä, jotka ovat kokeneet vääryyttä ja syrjintää joutuessaan tekemisiin suomalaisten viranomaisten kanssa. On vaikea kuvitella suurempaa syntiä kuin lapsen ryöstämistä äidiltä, jonka luona lapsi asui syntymästään saakka, matkusteli ja kasvoi rakkaudessa ja huolenpidossa. En voi hyväksyä vihaa ortodoksista kirkkoa vastaan, koska meidän on toimittava kirkkojen välisen ekumenian hengessä."[23]
  • Ljudmila Aleksejevan (82) lyömisestä: "He tuovat kukkia surupaikalle, rääväsuut terrori-iskun paikalla epäilemättä ärsyttävät ihmisiä, vaikka rääväsuu olisikin vanha mummo ja Heidi Hautalan kaveri."[24]
  • "Mustan USA:n nousu tapahtui 1960-luvulla, nyt 50 vuotta myöhemmin USA:ssa on musta presidentti. Venäläisten maahanmuuttajanaisten nousu saisi alkaa nyt 2010-luvulla, jotta vuonna 2060 Suomessa olisi venäläissyntyinen nainen tasavaltamme presidenttinä."[25]
  • "En tiedä, miten monta kertaa Tarja Halosen sopii polvistua Venäjän lapsiasiainvaltuutetun edessä, jotta asian merkitys tunnustetaan yleisemmin."[26]
  • "Rimma ja Anton Salosen (Римма Салонен. Антон Салонен) tapaus on herättänyt taas tällä viikolla Venäjällä poikkeuksellisen ankaraa keskustelua monilla eri kanavilla. Päämedia ilmaisee ongelman suorasanaisen huolestuneesti, mutta yksittäiset ihmiset kysyvät tosi vihaisesti, miksi ylipäätänsä Venäjä ei mene ja miehitä Suomea, vaikka menettäisi YK:ssa asemansa. Tuollaiset kiivaat tunteet ovat luonnollisesti liioiteltuja, mutta ne kertovat suuresta tuohtumuksesta. Kun Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto raivasi tietä ateismin suvaitsemiselle, nyt Neuvostoliiton jälkeen Venäjän osaksi on tullut raivata tietä rukoilevien venäläisten äitien suvaitsemiselle, kun jälkikristillisessä Suomessa lapselta saatetaan kieltää jopa äidin rukoukset ja äidinkieli!"[27]
  • "Neuvostoliittoon oli Raamatun vieminen ainakin yli omien tarpeiden rikos. Joten rikollisen maahantulokielto on luonnollinen seikka."[28]
  • "Se käsittämätön tyhjänpäiväisyys, masentava mitättömyys ja sairaalloinen haluttomuus itsestä huolehtimiseen ja rikkoutuneet perhe- ja sukusuhteet, jotka leimaavat suomalaisuutta kattavasti, ei ole ”koti”, jonka mukaisesti haluamme poikaamme lähtökohtaisesti kasvattaa. Hän on ensisijaisesti venäläinen, vaikka perheemme asuukin Suomessa. Suomen kansalaisuus on laillinen tekninen termi joissakin rekistereissä, mutta de-russofikaatiota tukeva depressiivinen nihilismi – arvoton tyhjyys – ja jopa ihmisen luotuisuuden kieltäminen eivät ole perheemme arvoja."[29]
  • "Välttäkäämme nyt edellä kuvattuja vainoharhaisia kuvitelmia meikäläisen mielipidekirjoittajan suurellisista suhteista, vaikka lausunkin nyt suuret onnittelut Venäjän ulkomaantiedustelulle SVR (СВР России) tämän 90-juhlavuoden kunniaksi! Suomalaisena isänmaani ystävänä voin lausua riemullisesti kunnioitukseni Venäjän ulkomaantiedustelulle, jolla on ollut kaikki nämä vuosikymmenet erityinen rooli Venäjän turvallisuuden puolustamisessa ja maan etujen ajamisessa. Niin paljon kuin annankin arvoa Venäjän sisäasiainministeriön joukoille ja turvallisuuspalvelulle FSB, vielä enemmän pidän Venäjän ulkomaantiedustelua perusteltuna ja tärkeänä, kun on kyseessä sentään suurvalta. Kyse ei ole siitä, etten rakastaisi oman maani ja kansani menestystä Suomessa, vaan siitä, että Georgian, Puolan ja Baltian alueelta pahan akseli tahtoisi päästä syntyneeksi myös Suomeen saakka. Aluksi kyse on mielipideilmaston väärentämisestä Venäjä-vihamieliseksi moninaisen suhdeverkoston avulla. Myöhemmin muistakin liitoksista. Se ei ole mitenkään Suomelle eduksi."[30]
  • "Pesin käteni puhtaaksi synneistä ja pääni vääristä ajatuksista Vladimir Putinin nimelle omistetussa pyhässä lähteessä luostarin tuntumassa. Tunsin toki murhetta, että en voinut lyhyen vierailuni tähden kylpeä tuossa pyhässä lähteessä. En voinut myöskään papillisten virkatehtävieni vuoksi jatkaa matkaa kohta alkaville Selinger-leirille, jossa itse Vladimir Putin saapuu tervehtimään osallistujia. Onnellisia ne suomalaistoimittajat, jotka pääsivät tuonne leirille!"[31]
  • "Jos tuo jälkimmäisen nimimerkin kirjoitus pitäisi paikkaansa venäläisestä sielusta, niin Putinin tankit olisivat olleet jo Helsingissä monta vuotta sitten eikä vasta kohta."[32]
  • "Heidi Hautalan kaltainen toiminta ja erityisesti hänen venäläisten ystäviensä toiminta heikentävät uskottavuutta Venäjän oikeusvaltion ja viranomaisten toimintaan, koska tähän toimintaan ei puututa riittävän tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Onko Venäjä kyvytön näiden anarkistien ja separatistien hillitsemisessä - vai eikö oikea käsi halua toimia, kun vasen käsi ruokkii vastustajia? Ihmettelen, miksi Hautalaa ei pistetty putkaan Venäjällä silläkin uhalla, että EU ja Suomi protestoisivat."[33]
  • "Suomalaisena voin uskoa, että osani olisi vähintään parempi itsenäisessä Suomessa, jos suomalaiset eivät olisi vuodattaneet verta ylivoimaista vihollista vastaan natsiliittolaisten rinnalla. Sitä vastoin voin kiittää tovereita Lenin ja Stalin, että olen suomalainen: juuri he allekirjoittivat hyväksynnän Suomen itsenäistymiselle. Juuri Neuvostoliiton ansiosta fasismi kukistettiin Suomessa ja Euroopassa - syntyi mm. hyvinvointivaltioiden ja työväenliikkeelle otolliset edellytykset."[34]
  • "Mitä tulee Vladimir Putiniin ja Venäjään suhteessa Krimiin, niin Ben Zyskowicz olisi voinut löytää juutalaisesta traditiostaan – jonka hän on valitettavasti unohtanut ja hylännyt poliittisessa pelissään – sopivammat analogiat: Vladimir Putin on kuin Mooses – mies, joka vei orjuutetun kansan vapauteen ja autiomaan kautta Luvattuun maahan, Krimin itsenäistyminen ja liittyminen Venäjään on kuin Exodus – Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta."[35]
  • "Tule jo joutuin Putin, tankeilla, suihkukoneilla tai millä tahansa, sekä vapauta meidät orjuutetut suomalaiset proletaarit! Miettikää vielä uudemman kerran Kremlissä, jos sittenkin huolisitte meidät Suomen, vaikka olemme pieni ja surkea valtio täällä pohjoisessa. Hyväksykää meidät edes laupeudesta ja ihmisrakkaudesta, jos meissä ei mitään suurta arvoa löydykään."[36]

Nashi-nuorista

[muokkaa]
  • "Nashi on varsin kristillishenkinen nuorisojärjestö, vähintään yhtä paljon kuin Suomessa kirkon tiloissa kokoontuvat partioryhmät; myös Pietarin Nashi kokoontuu kirkon tiloissa, ortodoksisen kirkon rakennuksissa." [37]
  • "Kun venäläinen "Nashi"-järjestö saapuu pian Helsinkiin,he kulkevat hyvin kahdella jalalla, eivät noudata suomalaiste nelijalkaista mallia nimen samankaltaisuudesta huolimatta. Nashi-järjestö kannattaa ympäristövastuuta, ihmisarvoa, demokratiaa ja kristillisiä arvoja. He kokoontuvatkin kristillisissä kirkoissa Venäjällä."[38]
  • "Mitä pahaa on Putin-nuorissa ja kanssakäymisessä heihin? Totta kai tahdomme suositella näiden rehtien nuorien toimia. Sitä paitsi Suomessa on paljon mahdollisuuksia laajentaa "Nashi"-järjestön toimintaa erityisesti pääkaupunkiseudulle. Alustavien tiedustelujen mukaan toiminnan laajentamiseen Suomeen saattaisi olla myös molemminpuolista kiinnostusta. Antifasistit ilmaisevat selveän protestinsa ja rakentavat luottamuksellisia hyviä suhteita itänaapuriimme. Jumala siunatkoon rauhantekijöitä!"[39]
  • "Yön sudet ovat hyvätapainen moottorikerho, joka tukee ortodoksista uskoa. Minä voin ortodoksina hyvin kertoa heille rukouspyyntöni pääkaupunkiseudun erään rakennusmestarin tähden, koska hän ja kumppanit kirjoittavat jatkuvasti valheita ja herjauksia eivätkä lainvalvontaviranomaiset puutu tuohon toimintaan. Ortodoksien yhteinen rukous voi paljon!"[40]

Baltian maista

[muokkaa]
  • "Latvian tapahtumat antavat hyvin valoa Helsinkiin saapuvalle virolaiselle iljetykselle. Viron suurlähetystön Helsinkiin lanseerama iljetys ei ole sekään oikeuden ja vanhurskauden edistämistä varten eri väestöryhmien välille Baltian ja tässä tapauksessa Viron alueelle, vaan sorron ja alistamisen puolustamiseksi koston, valheen ja vallanhimon nimissä sekä tuollaisen sortovälineen lanseerausta varten Suomeen. Tällä tavalla myös häpäistään Suomessa asuvia venäläisiä sekä Suomen ja Venäjän välistä monipuolista ja hedelmällistä historiaa."[41]
  • "Virossa, Latviassa ja Liettuassa on valittu kansanmurhaajien tunnettu psykologinen menetelmä, kun venäläisvähemmistöä vastaan toteutetaan järjestelmällinen kulttuurinen kansanmurha, jota kutsutaan myös apartheid-politiikaksi."[42]
  • "Viro, Latvia ja Liettua hyökkäävät Suomeen 23.3.2009 informaatiopsykologian sodankäynnin perusmenetelmien avulla, mutta Viron, Suomen ja Venäjän antifasistit puolustavat itsenäisten suomalaisten vapautta pelottomaan, hyvään ja ystävälliseen kanssakäymiseen Venäjän kanssa."[43]
  • "Eräs mehevistä kohdista oli muistaa, että Baltian agraarivaltiot saivat Neuvostoliiton aikana kehittyä nykyaikaisiksi valtioiksi, jopa laajentaa alueitaan. Loppujen lopuksi noiden pikkuvaltioiden kansalaiset eivät taistelleet itselleen itsenäisyyttä, vaan he saivat itsenäisyyden lahjaksi Venäjältä. Viron, Liettuan ja Latvian valtioita ei ole ostettu vapaustaistelijoiden verellä, suurin uhrauksin, vaan se on saatu lahjana."[44]
  • "Viron suurlähetystö on kirkollisesti katsoen menossa valitsemansa työmenetelmän (historian väärentäminen venäläisvastaisen vihamielisyyden perusteluna) tähden helvettiin, kun taas safkalainen ihmisoikeuksia puolustava linja on matkalla kotiin tai paratiisiin."[45]
  • "Minä olen pappina paikalla mielenosoituksessa ja annan lipereiden heilua, koska olen ihmisen puolella mainittuja viekkaita alistamismyyttejä vastaan."[46]
  • "Juuri tuossa kaikessa surkeudessaan Viro täyttää marxilaisleniniläisen määritelmän valtiosta. Siellä valtiokoneisto on kehittynyt yhä mahtavammaksi, jotta venäläiskielinen väestö vieraantuisi vallankäytöstä ja omasta identiteetistään. Sellainen on riistovaltio."[47]
  • "Minulla ei ole mitään sanottavaa venäläistä näkemystä vastaan, mitä tulee Viron liittymisestä Neuvostoliittoon. Tähän keskusteluun en ole osallistunut, vaan siihen, miten tällä hetkellä venäläisiä sorretaan Virossa."[48]
  • "Hopefully we will get this text in Estonian language, too, because so many Estonians have apparently lost all civilization under their nearest 20 years. Of course, therefore I cannot be sure that they could accept even your writing even in Estonian language. Civilization comes from noble soul and respect; civilization cannot ever live in the souls of the apartheid-supporters."[49]
  • "Me emme voi tietää Jumalan aivoituksia, miksi Virossa on vaikea uskoa Jumalaan kirkon puitteissa. Sen sijaan että nykyihmiset moittisivat tästäkin vain venäläisiä ja NL:a, voisi kysyä, missä määrin Jumalan langetti rangaistuksena luterilaiselle kirkolle, joka tuki Hitler-henkistä holokaustia Virossa juuri ennen NL:n saapumista maahan. Virossa kirkko kirosi juutalaiset aina kuolemaan saakka - ja valitettavasti ilmeisesti kirkkokansa hurrasi tapetuista juutalaisista lapsista, koska eivät protestoineet. Minä saatan pohtia, missä määrin Jumala antoi rangaistuksen - yleisen uskosta luopumisen - käydä tuota kirkkoa vastaan mainitun ihmisyyden vastaisen rikoksen tähden."[50]
  • "En kertaa nyt dokumentteja, joita olen joskus aiemmin kirjoittanut, mutta Saksa-Viron armeijan mukana virolaiset papit toimivat niin kuin suomalaiset papit Suomen armeijan mukana. Viron armeijan tehtävänä oli holokausti, jossa tehtävässään se suoritui 100 %:sti. Papit olivat tämän armeijan mukana. Eipä ole jälkipolville jäänyt monta muistoa papeista, jotka olisivat tuominneet Virossa toteutetun holokaustin."[51]
  • "Tätä voimme odottaa myös, että joskus nykyinen Viro romahtaa. On mahdollista, että Tallinna ja itäinen Viro muodostavat venäläisenemmistöisen autonomisen tai irtaantuvan osan, joka ehkä liittyy Venäjään, ja länsi-Viro muodostaa Viro virolaisille -nimisen apartheid-alueen, jonne on rajoitettu ankarasti jopa EU-kansalaisten pääsy sisään ja ulos. Tuollainen kehitys on mahdollinen, mutta vielä ei pidä ennakoida liikaa Viron romahtamista, vaikka monessa mielessä se olisikin toivottavaa."[52]

Äärioikeistosta ja Karjalan palauttajista

[muokkaa]
  • "Sellaista syrjintää ja ihmisryhmiä vastaista kiihotustoimintaa provosoivaa kasvatus- ja kirjallisuustoimintaa tarkastellessa pidän serbejä yhä viisaampana, kun nämä määrittävät todelliset hyväntekijät varsin selvästi: Jumala taivaassa ja Venäjä maan päällä."[53]
  • "Suomen itseään tuhoavan syöksykierteen ilmaisuna on, että tällä hetkellä Suomessa sallitaan ja suositaan aivan liian leväperäisesti muutamien balttipoliitikkojen natsi-ideologian lanseerausta Suomeen ja russofobian avulla Nato-liittolaisuuden puolustuspuheita, vaikka Moskovan halaus olisi Suomelle realistisin, toteutuskelpoisin ratkaisu silloin kun tahdotaan väestön hyvinvoinnin todellista lisäämistä. Voi meidän poliitikkojamme, jotka muodostavat liittoja ja viekkaita juonia russofobiansa avulla ja venäläisvihansa täyttämien saastaisten mielikuviensa harhoissa."[54]
  • "Nyt KokoomuSS on päättänyt jalostaa perussuomalaista huolta Venäjän uhkasta suur-Suomi -hengessä sillä, että tahtoisi säätää Venäjälle uuden maalain, jotta vasta sen jälkeen annettaisiin venäläisille maanosto-oikeudet Suomeen - tai ainakin muutoksesta keskustellaan. Tuollainen kansallisuuteen perustuva eriarvoistaminen on tuttua Hitlerin Saksasta, jossa juutalaisten oikeuksia rajoitettiin ankarasti."[55]
  • "Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3.1940. Suomen oli pakko palauttaa Karjalan kannas, Pohjois-Laatokka, Petsamo ja eräitä muita alueita Neuvostoliitolle. Nämä muutokset palauttivat osittain rajan vuoden 1809 tilanteeseen ja jätti Suomen nykyisen alueen koskemattomaksi. Suomi voitti paljon maa-alaa vuosina 1721 ja 1743 solmittuihin Uudenkaupungin ja Turun rauhojen rajalinjoihin verrattuna."[56]
  • "Tsuhnat (“чухна” – свинья”) ovat olleet tyhmiä Venäjän vastaisessa räksyttämisessä, vaikka pitäisi iloita Venäjästä ja sen kansasta."[57]
  • "Suomen Valtioneuvosto aikoo toteuttaa toisen maailmansodan jälkeisen suurimman sotilasoperaationsa, mahdollisesti toteuttaa Venäjällä vallankumouksen tai miehittää Venäjän tms. Tämä on pääteltävissä siitä, että Suomen poliittiseksi intressiksi nimetään puuttua Venäjän maalakiin."[58]
  • "Natsi-Saksan jotkut suomalaiset aseveljet raiskasivat ruumiita rintamalla tarpeidensa tyydyttämiseksi. The Soviet Story -elokuva raiskaa kuolleiden ruumiit uudemman kerran. Tuohon samaan maailmaan kuuluu, että ProKarelia vaatii Pariisin rauhansopimuksen ja voimassaolevien valtiosopimusten vastaisia muutoksia rajoihin. Haluaisi anastaa alueen, joka on ollut osa Suomea vain pienen partikulaarisen hetken historian vuosisatojen ja tuhansien kulussa: siis se on kuulunut osaksi Suomea paljon lyhyemmän ajan kuin osaksi Venäjää."[59]
  • "Ehkäpä jo pian saamme kuulla kiinnostuksella, että Silvennoinen ja Saksi ym. jäivät kolmesta viiteen vuoteen Viipurin tyrmään? The Soviet Story –elokuvan esittäminen kuuluu epäilemättä tekoihin, joita uusi laki ei salli."[60]
  • "Anteeksi, että Suomen kirkollinen Kotimaa-lehti on 28. toukokuuta 2009 antanut sijan SS-ideologian markkinoinnille. Kiitos talouslamastamme, jonka tähden seurakunnat voivat ottaa vakavasti harkintaan tuollaisen revanssihenkisyyttä suojelevan kirkollisen lehden tilaukset."[61]
  • "Minä kommentoin sairaiden ihmisten kommentteja sillä tavalla, että otan ne pois."[62]
  • "Miksi maailma on niin epäreilu, että Bonhoeffer hirtettiin, mutta Ryti vältti hirsipuun ja Rytiä jopa on alettu palauttaa kunniaansa?"[63]
  • "я не приемлю фанатизма, который мне пришлось испытать на себе в виде «русофобии», которая в определенных финских кругах разрослась настолько, что превратилась в религию"[64]
  • "Jos Paasikivi tai Kekkonen olisivat olleet 30-luvulla presidentteinä, tuskin Suomen ja Neuvostoliiton välille olisi syttynyt sotaa ja tuskin Neuvostoliiton olisi tarvinnut olla epäluuloinen Suomen joutumisesta mahdollisesti Saksan etupiiriin sekä tehdä salaisia neuvottelusopimuksia Hitlerin Saksan kanssa viivyttääkseen tuolla tavoin tämän pelättyä hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan."[65]
  • "On luonnollista, ettei mikään viranomainen voi vaientaa minua tässä kritiikissäni ProKareliaa vastaan, sillä en minkään päätöksen jälkeen vaikenisi. Minun mielestäni ProKarelian agenda ja henki ovat isä perkeleestä ja hänen pahoista hengistään, ei missään tapauksessa Pyhästä Hengestä, sillä Pyhä Henki rakentaisi sovintoa, luottamusta ja rakkautta kansojen ja valtioiden välille."[66]
  • "Voin enää vain rukoilla, että Venäjän historian väärentämistä vastustava komissio mätkäyttäisi myös näille suomalaisille eläkeläisille ronskit rangaistukset, koska nämä eläkeläiset väärentävät suomalaisen antifasistisen kirkkoherran jaloja suorituksia. Mutta tätäkään rukoustani ei kuunnella, koska Suuren isänmaallisen sodan merkittävyys ja Nürnbergin tuomioistuimen päätökset liikkuvat niin korkeasti suuremmalla tasolla kuin jahdata vähälukuisten suomalaisten muutamia eläkeläisiä heidän elämänsä suurissa intohimoissa, vaikka nämä intohimot olisivatkin kääntyneet perversisti elämän negaatioksi - jonkun antifasistisen ihmisen parjaamiseksi sen sijaan että päättäisivät nauttia omista vähistä päivistä."[67]
  • "Näistä lähtökohdista käsin ymmärrän täysin hyvin sitä huhua, että ex-presidentti Risto Rytille olisi järjestymässä jo pian hirttäjäiset, ehkä noin 8-9. toukokuuta 2010. Ryti olisi saanut hirttotuomion, jos suomalaiset eivät olisi poliittisella viekkaudella järjestäneet omaa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä. Toukokuussa 2010 tulee kuluneeksi 65-vuotta fasismin kukistumisesta. Tähän yhteyteen Mannerheimin patsaan tuntumaan Helsinkiin on ilmeisemmin kaavailtu sotasyyllisen, ex-presidentin Risto Rytin hirttäjäiset. Olen kuullut asian johdosta puhetta. Suhtaudun ilmiöön syvällä mielenkiinnolla!"[69]
  • "Luulen, että lintujen luonnollisesti tuottama paska riittää inhimillistämään Mannerheimin ja Rytin patsaat. Siihen ei tarvita antifasisteja, vaan itse Luoja antaa lintujen laskea jätöksensä sopiviin paikkoihin."[70]
  • "Sitä vastoin yli 60 %:a suomalaisista tulisi saattaa ankaran lukkarin kouluun, joka tarvittaessa karttakepillä iskee sormille, sillä muuta toivoa tämän valtaväestön ystävällismieliseen ja rauhanomaiseen asennoitumiseen Venäjää kohtaan ei ole odotettavissa. Patologisesti russoparanoidinen ei parane, mutta hänet voidaan voiman näytöllä saattaa kurinalaiseksi. Venäjän ei sovi olla liian pehmeä Suomen hallituksen ja suomalaisten kanssa. Pehmeys pätee vain pieneen kymmenen prosentin vähemmistöön, mutta valtaosa ei suostu vapaaehtoisesti tunnustamaan mitään hyvää Moskovan halausta Suomea varten."[71]
  • "Suomalainen apartheid on tunkeutunut koulumaailmaan vaatimukseksi de-russofikaatiosta, jotta venäläisen koululaisen pitää etsiä kaverikseen suomalaisia lapsia, vaikka nämä olisivat verenhimoiseen rasismiin taipuvista tsuhnien kodeista."[72]
  • "Safka-T (Suomen antifasistinen tiedustelu) tarvitsee urkkijaa Finrosforumin kulttuurikeskus Sofiassa 20-21.7. järjestettävää Venäjä-vastaista vuosittaista tapahtumaa varten. --- Tehtävääsi varten tulee ottaa kuvia ja videoaineistoa siitä, kuka viihtyy kenenkin kanssa, millaista veljeilyä ja siskoilua nämä tyypit harrastavat, ketä on paikalla. Tarkkaile erityisesti Hautalan, Luukkasen ja Storsjön toimia! Maksan pienen korvauksen omasta kukkarostani, joka papin palkalla on tosi pieni. En paljasta urkkijaa."[73]
  • "Harjumaalla oli peppuleikit mielessä, kun luettiin blogiani"[74]
  • "Nyt Suomessa julkisessa keskustelussa syytetään Venäjää eikä ymmärretä katsoa peiliin. Jälleen Suomi rakastaa Rytiä, Goebbelsiä ja Hitleriä."[75]
  • "Juuri eduskunnan portaiden yläpäässä on luotu saatanallinen sallivuus Al-Qaidan, uusnatsien ja Doku Umarovin terroritekojen mainostamiselle. Juuri eduskunnan portaiden yläpäässä on luotu saatanallinen sallivuus Karjalan Liiton, Aluepalautus ry:n ja Pro Karelian kaltaisille järjestöille, jotka tulisi ensi tilassa lakkauttaa lainvastaisina järjestöinä. Juuri Suomen eduskunnan portaiden yläpäässä on luotu kummi- ja tukijärjestelmä Viron apartheid-politiikalle, venäläisvastaiselle kulttuuriselle kansanmurhalle. Eksorsistisen rukouksen tehoa tulisi vauhdittaa oikeudellisella tuomiolla, jonka mukaisesti kielletään em. mainittujen järjestöjen johtajilta ja revansistista rajapolitiikkaa kannattavilta henkilöiltä eduskuntavaaliehdokkuus vuoden 2011 vaaleissa. Tällaisia henkilöitä olisivat erityisesti Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen (Keskustan kansanedustaja, joka otti vastaan äskettäin 23. helmikuuta 2011 jopa apartheid-mitalin Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä) ja Jussi Niinistö (Perussuomalaiset)"[76]
  • "HBL on itse valheen ruhtinaan, so. pirun ja sen demonien, vallassa. Meidän tehtävämme on rukoilla, että nuo saastaiset henget tulisivat manatuiksi pois HBL:n toimituksesta."[77]

Vasemmistosta

[muokkaa]
  • "Vasemmisto on ollut aneeminen, kyvytön historian ja politiikan ajanmukaiseen keskusteluun, mutta nyt vihdoin on uusi polvi nostanut päänsä esille. Nyt vihdoin suomalaiseen keskusteluun on tullut uudestaan raikas tuulahdus, jonka jälkeen ei enää ole pakko alistua oikeistopropagandaan. Nyt on taas Suomen koko kansalla lupa hengittää vapautuneesti! Bäckman ja Hietanen vapauttivat viimeistään tällä esiintymisellä hiljaiseksi alistetun väestömme täysiarvoisiksi."[78]
  • "Suomen antifasistinen komitea nimesi Max Jakobsonin Vuoden ihmisvihaajaksi. Olin yhtä mieltä miehen merkittävyydestä Baltian alueen apartheid-politiikan ideologisena rakentajana ja yhteyksien rakentajana Suomen valtakoneistoon. Hänen valintansa oli kiistatta oikea, jos asiaa tarkastelee lyhyellä perspektiivillä. Pidin kuitenkin Martti Ahtisaaren toimintaa vähintään yhtä vaarallisena Suomen turvallisuudelle. Myönnän, että en ole mitenkään syvästi harkitseva kaikissa ajatuksissa Martti Ahtisaaresta, koska koen hänen olemuksensa kaikkineen selittämättömällä tavalla vastenmieliseksi. Minulla on ollut aina vaikeuksia tanakoiden ihmisten kanssa, koska omakuvani kehittyi nuorena juoksijapoikana pikemmin hoikaksi kuin solakaksi."[79]

Suomen antifasistisesta komiteasta

[muokkaa]
  • "Currently, the associate professor of criminal sociology Johan Bäckman (Beckman), a current genius in own branch in Finland, is also a famous dissident in Finland. A prestigious crowd, with a few neo-Nazis and Finnish politicians from Brüssel, has written a open letter calling for the University that Bäckman should be muzzled."[80]
  • "Suomi-kuva kirkastuu yhä edelleen venäläisessä mediassa, kun Suomen antifasistit yhdessä rinta rinnan Venäjän ja Viron antifasistien kanssa protestoivat Viron suurlähetystön yritystä lanseerata venäläisvihamielisyyttä Suomeen."[81]
  • "Suomen antifasistinen komitea on ollut hiljaa viime päivät: näemme ja koemme surua, sillä suurmies kuoli 27.3.2009 – Viron hallituksen tähden häväistynä ja pilkattuna vaikka toki toisaalla palkittuna ja sankariteot tehneenä."[82]
  • "Mielestäni Leena Hietanen on Suomen politiikkaa varten paras nainen ainakin tällä 2000-luvulla toistaiseksi sikäli kuin olen seurannut asioihin perehtyneisyyttä ja kykyä ilmaista itseään."[83]
  • "Dosentti Johan Bäckman (Йохан Бэкман) on Suomen tunnetuin ihmisoikeuksien puolesta kamppaileva henkilö."[84]
  • "Bäckmanin blogissa puolustan Venäjän erikoisjoukkojen oikeutta - jos niin tahtoo - vapauttaa Rimma Tampereelta poliisin hallusta, koska tämän voidaan katsoa olevan vain vastavuoroinen askel sitä linjaa, jonka Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on siunannut: mainittu ministeri ei näet ilmaise kunnioitusta diplomaattisia periaatteita kohtaan, vaan pitää suojeltavana, jos suomalainen diplomaatti tukee rikoksen suorittamista Venäjällä. Nyt on samasta jatkumosta toisinpäin: mainittu Rimma-äiti ja hänen Anton-lapsensa ovat joutunet Suomessa tilanteeseen, jossa Stubbin valitsemalla tiellä on luonnollista, että nämä henkilöt voidaan vastavuoroisesti vapauttaa Suomesta. En tietenkään ole varma siitä, että Venäjä valitsisi yhtä primitiivisen menettelyn kuin Suomi on valmis tekemään."[85]
  • "Erityisen kovasti puhetta herätti Risto Rytin hirttäjäiset lauantain iltapäivällä 8.5.2010 Mannerheimin patsaalla Helsingissä. Ongelmia oli lähinnä tekniikassa: kuka järjestää puutavaraa ja avustaa hirttolavan rakentamisessa. Toinen ongelma oli löytää Risto Ryti, joka tulisi hirtettäväksi, sillä nukkeja olisi typerä hirttää. Asian yhteydessä toki oli esillä myös vanhan oikeuspäätöksen vieminen kansainvälisen oikeuden tuomittavaksi vanhan hirttotuomion mukaisesti, jolloin vanha ruumis ilmeisemmin pitäisi nostaa esille ja polttaa ongelmajätteiden joukossa niin kuin muuan antifasisti ehdotti. Eräs toinen henkilö arveli, että Suomessa on niin suuret itsemurhaluvut, jotta vapaaehtoisia varmasti löytyy Risto Rytiksi voitonpäivän aattona. Ehkä ehdokasta pitää etsiä työpaikkailmoituksella."[86]
  • "Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) ja Suomi ilman fasismia ry (SIF) on julkaissut tänään 2. heinäkuuta 2012 Risto Ryti –aiheisen koirankakka- ja oksennuspussin. Tilaukset ja tiedustelut rytihirteen@gmail.com. Valtioneuvoston jäsenille pyydettäessä veloituksetta."[87]

NATOsta

[muokkaa]
  • "Venäläisen naisen miehenä olen ymmärtänyt, että lähin toimiva malli Suomen ja Venäjän väliselle suhteelle olisi rakastelu naisen kanssa: tuossa intohimossa voi olla lämpöä ja seesteisyyttä, mutta se on lopulta hyvin nautinnollinen. Rakastele! Älä liity NATOON! NATO-liitos on niin kuin eläimeen sekaantumista. Se on sairautta, se on perverssiä: Suomen NATO-liitoksen ainoa selittävä tekijä olisi poliittinen paranoia, joka sopisi nostettavaksi psykiatrisen diagnostiikan luokaksi."[88]
  • "Antifasistinen Venäjä-kirja lopettaa Suomen NATO-tarpeet. Sen jälkeen ei tarvita Natoa, vaan annamme itsemme suomalaisina Moskovan halattavaksi, keskinäiseen tasavertaiseen ja molemminpuoliseen halaukseen, ja voimme paljon paremmin. Antifasistisen hengen mukaisesti vihaa ei enää tarvita, kun syntyy lämmin luottamuksellinen vastavuoroisuus."[89]
  • "Vain sotahullut imperialistit tai housuihinsa kusevat raukat tarvitsevat natsi-Saksan tai Naton tai jonkun muun aseveljen liittolaisuutta Neuvostoliittoa ja Venäjää vastaan. Terveet ja järkevät ihmiset eivät ylipäätänsä suunnittele tai toivottele aggressioita itänaapuriaan vastaan, vaan rakentavat menestyksellistä kanssakäymistä arvokkaan käytöksen mukaisesti."[90]

Euroopan Unionista

[muokkaa]
  • "Tutkimuksen mukaan liittyminen Euroopan Unioniin tunnustettiin virheeksi. 88,2 % oli sitä mieltä, että olisi paras korjata menneisyyden virheet ja liittyä Venäjään. 8,9 % vastaajista oli sitä mieltä, että Latvian liittyminen Euroopan Unioniin oli oikea päätös. Tutkimuksessa haastateltiin 1875 henkilöä. Haastateltavien mukaan hallituksen liittyminen Venäjään parantaisi oloja, mutta EU-jäsenyys ei ole sitä. Valtaosa haastateltavista ymmärsi, että Venäjä olisi isona naapurina suuri mahdollisuus, demokraattisempi ratkaisu kuin nykyinen minimalistinen sananvalta EU:ssa."[91]

Kirkosta ja uskonnosta

[muokkaa]
  • "On toki kysyttävä vakavasti, puhuuko piispa Huovinen nyt kirkon nimissä ja kirkon puolesta vai omissa nimissään. Mikä on se valtuutus, jos Huovinen puhuu omissa nimissään ja puolustaa lesbosuhteen oikeutusta? Mielestäni Huovisella ei ole sellaista valtuutusta mistään. Eikö piispa Huovisen olisi pitänyt ilmoittaa, että olen nyt yksityisihmisenä, tohtorina ja dosenttina, tällaista mieltä? Samanaikaisesti Venäjä-viha ja russofobia saavat rehottaa rauhassa eikä sellaista vihaa saisi pappina edes arvostella (koska russaviha on patologinen osa Suomen evankelisluterilaisen kirkon itsenäisyyden ajan kirkkohistoriaa ja oman aikamme kansalaismielipidettä)."[92]
  • ""Vapaa-ajattelija" ei ole vapaa, vaan hän piehtaroi vapauteen oman tunnon tuskista ja syyllisyydestä vakuuttelulla, että Jumalaa tuskin on olemassa. Syyllisyyttään pakeneva vapaa-ajattelija kertoo kampanjallaan omasta likaisesta sielustaan, jonka hän tahtoo yrjöä oksennuksena kaikkien muidenkin nähtäväksi ja haistettavaksi."[93]
  • "Myöskään ”Vapaa-ajattelijan” osa ei ole sen suloisempi kuin äskettäin Gazassa murjottujen ihmisten, joilla ei ole enää silmiä, käsivarsia tai jalkojaan, jos ”Vapaa-ajattelija” ei käänny ja usko Jeesukseen Kristukseen. Kristillisen uskon mukaan "Vapaa-ajattelijan" kohtalo on iankaikkinen kadotus; "Vapaa-ajattelija" ei ole vapaa, vaan nyt hän on Paholaisen ja hänen pahojen henkiensä orja ja kätyri."[94]
  • "Ehkä pappiemme ja piispojemme pitäisi istuutua pormestari Luzhkovin jalkojen juureen, että joku palauttaisi evankelisluterilaiselle kirkolle taas takaisin uskollisuuden Raamatulle. Presidenttimme ei tunnetusti piittaa Raamatusta ainakaan tältä osin, joten hänen sopisi kuunnella pormestari Luzhkovia sitäkin tarkemmin, koska juuri Tarjan aikana, SETA:n entisen johtajan valtakaudella, on jopa evankelisluterilaisessa kirkossamme ns. homoemojen vaikutusvalta kasvanut uusiin ennätyksiinsä. Kyse lienee kansamme heikosta itsetunnosta, jolloin herranpelko tai rouvanpelko saa sanella aivan liikaa ajatteluamme."[95]
  • "Evankelisluterilaisen kirkkomme Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on aloittanut (pääosin julkisuudelta piiloon jäävän) myyräntyön ja ideologiasodan meikäläistä vastaan."[96]
  • "Tuomiokapitulin käsityksistä en piittää yhtään mitään, sillä heillä ei ole toimivaltaa näissä asioissa, jos kirjoitan tai jätän kirjoittamatta blogiin jotakin. Tuomiokapitulin edustaja ja muut byrokraatit voivat lukea vaikka pikkukylän huoltoaseman seinäpiirruksia ja tehdä niistä referaatin käsityksistäni, mutta minulle on se ihan yhdentekevää eikä muuta piiruakaan toimintaani."[97]
  • "Mitä tulee anonyymin viittaamaan tutkintaan, minun asenteeni tutkinnan tuottamiin papereihin ja päätöksiin on niin kuin toisen isoisäni: hän käytti paperia perseensä pyyhkimiseen."[98]
  • "Piispaa en pidä esimiehenä silloin jos piispa on harhassa ja antaa suojelusta revanssihenkisille vihalahkoille. Silloin hän kuuluisi siihen samaan paskanpuhujien joukkoon, joille todellakin haistattaisin yhtäläisesti paskat."[99]
  • "Jos kapituli myöntyy revanssihenkisiin venäläisvihamielisiin vaatimuksiin, he saattavat äärimmäisessä hulluudessaan ja vääryyttä harjoittaen toki uhata minun virantoimitustani, vaikka asian käräjöinti siirtyisi sen jälkeen välittömästi korkeamman oikeusasteen - maallisen oikeuslaitoksen - tuomittavaksi vahingonkorvausvaatimusten kera. Espoon tuomiokapitulin edustalle tulisi tämän jälkeen myös monikansalliset antifasistiset mielenosoitukset."[100]
  • "Maanantaina 21.9.09 klo 22.05 (YLE TV2) tuli mieleeni Raamatun alkukielen tutkinnan jälkeen, että pitäisikö Juha Granath, Hannele Valkeeniemi ja koko Ylen Ajankohtaisjournalismin tiimii silpoa ja kuohita. Munat pois Granathin Juhalta? YLE:n ajankohtaisjournalismin tiimi ottaa itsestään selvänä suomalaiset uskonnolliset tai epäuskonnolliset perinteet, mutta ei voi hyväksyä kreikkalaisroomalaisen uskon luonnollisia asioita, vaan vääntää ne kummallisiksi propagandafilmissään. Munat siis pois Granathin Juhalta niin kuin apostoli Paavali olisi sanonut tuollaisen suvaitsemattomuuden tähden?"[101]
  • "Kirkkoherra Juha Molari teki myös tänään 12.1.2010 salaisen mp4-videonauhan suljetusta istunnosta Espoon tuomiokapitulissa. Samanlaisen hän teki myös 7.4.2009, kun keskusteli piispa Mikko Heikan ja lainoppineen asessori Pekka Leinon kanssa, joiden mukaan tulisi harkita omakohtaisesti pappisviran jatkoa. Tarvittaessa myös tuo video julkaistaan, mikäli Heikka ei tee johtopäätöksiä eläkeikänsä suhteen."[102]
  • "Teologisesti kielteinen käsitykseni piispa Mikko Heikkaa vastaan voimistui myös vuoden 2010 alussa hänen perverssin teologisen näkemyksensä tähden, kun hän suositteli sukupuolineutraalin (so. homo- ja lesboparien) avioliiton kirkollista siunaamista tai vihkimistä. Mielestäni noin kauaksi kristillisestä uskosta harhautunut piispa tulisi kiirehtiä jo eläkkeelle. Piispa, joka ei tunne Raamattua, ei sopisi olla enää piispa."[103]
  • "Hartaan muslimin Abdullah Tammen ja uskovaisen kristityn kirkkoherran Juha Molarin yhteinen rukous Kaukasian terroristien tuhoamiseksi ja turvallisuuspalvelun FSB:n menestykseksi tuotti välittömän siunauksen!"[104]
  • "Pyhä Jumala, kiitämme sinua Tšetšenian tasavallasta. Siunaa presidentti Ramzan Kadyrovia, pääministeri Odes Baisultanovia ja koko maan hallitusta. Anna päättäjille vastuuntuntoa, niin että he edistävät oikeudenmukaisuutta. Varjele Tšetšenian tasavaltaa ja koko Kaukasian aluetta, sen asukkaita ja päättäjiä sodalta, terrorismilta ja onnettomuuksilta. Rukoilemme menestystä ja siunausta laillisen esivallan, poliisin, armeijan ja turvallisuuspalvelun puolesta, jotta rauha, oikeudenmukaisuus ja vapaus voittavat. Siunaa Tšetšenian kansan johtajia. Varjele niin meitä suomalaisia kuin myös Kaukasian väestöä Venäjä-vihamieliseltä tiedottamiselta, uutisoinnilta, anarkismilta ja suoranaiselta terrorismilta. Kiitämme, että Suomessakin on esivalta: pyydämme, että tämä esivalta ei tukisi terroristeja eikä virittäisi ulkopuolisissa ihmisissä yhteydenotoillaan epäluuloa niitä vastaan, jotka vastustavat Kaukasian terroristeja ja heidän tukijoitaan. Pyhä Jumala, käännymme puoleesi, koska virkavaltamme on niin saamaton: sulje pyhää voimaasi käyttäen terrorismia mainostava Kavkaz Center –sivusto, saata Dokku Umarov tuomiolle sekä saata rangaistuksesi kaikille terroristirikollisille ja heidän tukijoilleen."[105]
  • "Johannes Kastaja oli ilmeinen antifasisti - hänen mukaansa Suomen talvisota ei ollut urhea voitto niin ylivoimasta ryssävihollista vastaan eikä Viroakaan miehitetty. Kumpaakaan myyttiä ei selvästikään kunnioittanut, vaan sanoi Jumalan voivan kivistä synnyttää uusia poikia Ryti-Tanner -linjan tai metsäveljien ihastelijoiden sijaan."[106]
  • "Mielestäni kommunistit tekivät oikein naulatessaan Raamatun, koska kypäräpääpapit turmelivat ja häpäisivät Raamatun oman fasistisen ideologian työvälineeksi. Katso esimerkiksi, miten pastori Kurki-Suonio väärenteli Paavalin tekstiä Jumalan valtakunnasta Suur-Suomeksi!" [107]
  • "Tuomiokapituliin luotan oikeusinstituutiona paljon vähemmän kuin Groznyin syyttäjään ja tuomioisuimeen, jotka arvioivat näyttöjen ja lain mukaan."[108]
  • "Monella muodoin natsismi eli kirkossamme jo ennen natsismin syntyä; sittemmin tulevat kirkon johtajat ja piispat kävivät Hitlerin kirkon opissa; vielä sotien jälkeen tietynlainen oikeistolainen, ryssävihaa toistava henki on näkynyt ja kuulunut meidän päiviimme saakka joidenkin pappien ja piispojen puheista ja toimista."[109]
  • "Suosittelen, että eroatte evankelisluterilaisesta kirkosta ja olette sillä tavalla vapaita kristittyjä, tai liitytte ehkä esimerkiksi parempaan kristilliseen yhteisöön. Jos 3-6 henkilöä eroaisi kirkosta, niin irtisanomisajan palkkaa vastaava summa on vapautettu kirkon käytöstä muuhun tarkoitukseen."[110]
  • "Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon kirjoittamattomaan eetokseen kuuluu nussia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monen kanssa, mutta lakkauttaa ihmisen itsenäinen ajattelu. Tämä konteksti on kaikki tuomiokapitulille."[111]

Terrorismistä

[muokkaa]
  • "Terroristin mieli on vain yksi osa kiinnostustani. Toinen osa on vaikeampi, sillä toistaiseksi on ollut aivan mahdotonta ymmärtää, miksi Heidi Hautalan ja eräiden länsimaisten "terroristiemojen" mieli on niin myönteinen terroristeja kohtaan. Nainen vaikuttaa vaaralliselta ihmisoikeusseikkailijalta. Jossakin määrin yritän saada myös käsitystä siitä, ovatko suomalaiset ja eräät muut länsimaiset terroristeille suosionosoituksia antaneet henkilöt vilpittömästi vain tyhmiä vai ovatko he muuten vakavasti häiriintyneitä."[112]

Autoista

[muokkaa]
  • "Minä ajan vanhalla Jaggella, vaikka rakastan parempia autoja. Ystävilläni on tuliterät autot juuri sen maun mukaan, mitä he itse tahtovat. Viikolla kävin katsomassa Ferraria, mutta se oli valitettavasti kaksipaikkainen ja tarpeettoman vanha. Kävin katsomassa myös R-sarjan Mersua, mutta tuokin auto oli tarpeettoman pienellä moottorilla minun luonnettani varten."[113]
  • "Tällä hetkellä minulla on Lexus, mutta olen käynyt katsomassa uutta autoa. Yleensä vaihdan aina kesän saavuttua, sillä auringonpaisteessa uusi auto näyttää paremmalta."[114]

Juha Molarista

[muokkaa]
  • "Tulin Jaakolan surullisen kirjoituksen jälkeen sunnuntai-iltana Helsinkiin. Olin ollut yli viikon erossa pienestä pojastani työn tähden. Poika oli viritellyt täydellisen sotatantereen leikkikaluistaan. Jokainen lelu oli niin huolellisesti asetettu, että minun piti ottaa siitä oikein kuva. Kysyin, missä viholliset ovat. - Kuka on vihollinen? Ei ollut vihollisia näkyvillä, mutta muutamalla sotilaalla oli Venäjän lippu. Poikani näytti ylpeänä tuota lippua. Kertoi, ettei ole laittanut vihollisia näkyviin. Edelleen Igor-poika kertoi, että nämä taistelevat fasisteja vastaan."[115]
  • "Väitöskirjani oli laadukas, mutta kaksi opponenttiani olivat varsin kateellisia ja oppimatonta sen arvioimisessa; mahdollisesti myös Virosta tehdyt yhteydenotot laskivat arvosanaa. En voi mitään sille, että pikkuriikkisessä tiedekunnassani ei oppineisuus ole kovin korkealla tasolla, vaan he tahtovat suojella vanhojen "pseudeohengellisten" paradigmojen mukaista käsittelyä myyttisten käsitteiden avulla, jotka irrottaisivat Raamatun tutkimuksen muiden tiedekuntien tutkimusperiaatteista. On kuitenkin niin, että meikäläinen on tohtori, mutta anonyymi lienee ylioppilas (?). Siinä on vissi ero."[116]
  • "Venäjänkielinen perusteellinen analyysi ja esimerkkikokoelma samojen nationalistien herjoista valmistuu viimeistään syyskuun alussa 2009. Luultavasti mainitut nimimerkit eivät ole pahoillaan, jos venäjänkieliseen artikkeliin liitän myös nimimerkkien oikeat henkilötiedot?"[117]
  • "Tämä oli voiton päivä! Meikäläistä on solvattu "Putinin koiraksi" tai "putinistiksi", mutta tällaisena juhlapäivänä on hyvä sanoa, että rakastaisin olla pikemmin Putinin puudeli kuin Kaukasian terroristien ystävä."[118]
  • "Liityn Punakaartiin sitten, kun se aloittaa taisteluharjoitukset ja ampumaradoilla ammuntaharjoitukset. Kyse olisi luonnollisesti puolustuksellisista kehittävistä harjoituksista mahdollista natsi- ja Nato-uhkaa vastaan."[119]

Molarista sanottua

[muokkaa]
  • "Kiitos pastori Juha Molari teidän rohkeudestanne. Niin kuin Kristus, te olette niiden puolella, jotka kärsivät. Niin kuin Kristus, te olette niiden puolella, joita Kristus rakastaa ja sillä tavalla Hän suojelee heitä. Niin kuin Kristus, te seisotte tuomareiden – fariseusten – edessä."
    • Pariisin Venäjä-kulttuurikeskuksen vetoomus[120]
  • "Steniilit ukon-höppänät etsivät syitä ylivertaisen älykön Juha Molarin rankaisemiseksi! Tshuhna-fasismi on levinnyt läpi yhteiskuntamme. Vain Suomessa voi näin surkeaa fasismia olla !"
    • nimimerkki Kalle J. Miettinen[121]
  • "Juha Molaria voi äänestää Helsingissä numerolla 253 (kaksisataa viisikymmentä kolme). Jos haluat antaa äänesi Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, kirjoita vaalilippuun luku 666."
    • Suomen Antifasistinen Komitea [123]
  • "No, mitä voin sanoa? Minä näin kerran tämän Molarin. Hänellä on melkoisen vastenmielinen ulkonäkö, homssuinen, hän ei huolehdi suustansa (pahanhajuinen hengitys, ruoan jätteitä hampaiden päällä), mutta pääasia on, että hän on selvästi toisen henkilön voimakkaan vaikutuksen alainen, puhui ennalta opittuja lauseita, keskustelua ei oikeastaan ole, on selvää että hän on jonkun vallan alaisena. Tällainen on Molari. Se, että hän on ’suomalainen kolumnisti’ on erittäin hyödyllinen näytöksi, koska venäläistä ’kolumnistia’ ei kukaan kauan uskoisi."
    • Alexei Navalnyin kannattaja venäläisellä Fontanka-keskustelufoorumilla duuman vaalien jälkeen tammikuussa 2012[124]

Lähteet

[muokkaa]
  1. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/maaliskuussa-juhlitaan-suomen.html
  2. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/oman-aikamme-stalinistit.html
  3. http://personal.inet.fi/business/molari/
  4. http://nakokulma.net/index.php?topic=3094.1050
  5. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/eurooppalainen-totuus-kirkastuu.html
  6. http://juhamolari.blogspot.com/2009/08/historiasaatio-ja-historiakomissio.html
  7. http://juhamolari.blogspot.com/2009/05/maahanmuuttajaaidit-tarvitsevat.html
  8. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=7724309849017450388
  9. http://juhamolari.blogspot.com/2009/05/kiitos-sinulle-kohtu-mutta-olen.html
  10. http://johaneurovaali.blogspot.com/2009/05/lehdistotiedote-uusi-suomi-sulki.html#comments
  11. http://antifasistit.blogspot.com/2009/05/antifasistien-riemuvoitto-safka-asetus.html
  12. http://personal.inet.fi/atk/molari/bezfobi.pdf
  13. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=810502353547028729
  14. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=8200277682067064231
  15. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=8153271534872574852
  16. http://juhamolari.blogspot.com/2009/07/miksi-toimittaja-kuolee.html
  17. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=8275354623738426177
  18. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=8275354623738426177
  19. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=4783527464169954773
  20. http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/rukoilen-siunausta-ja-menestysta-nord.html
  21. http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/puna-armeijan-pitaisi-suojella-rimma.html
  22. http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/puna-armeijan-pitaisi-suojella-rimma.html
  23. http://antonfree.blogspot.com/2009/10/kirkkoherra-juha-molarin-alustus-rimma.html
  24. http://antifasistit.blogspot.com/2010/04/heidi-hautalan-kaveria-lyotiin_03.html
  25. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/rimma-ja-anton-salonen-pimentavat-taas.html
  26. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/rimma-ja-anton-salonen-pimentavat-taas.html
  27. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/voitonpaiva-ja-aitienpaiva-kuuluvat.html
  28. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/abdullah-tammi-sai-kymmenen-vuoden.html
  29. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/suomalainen-jarjestelma-rakentaa.html
  30. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/svr-venajan-ulkomaantiedustelu-90.html
  31. http://juhamolari.blogspot.com/2010/07/venalaisilla-on-elamaa-rakastava-sielu.html
  32. http://juhamolari.blogspot.com/2010/07/kondratov-arvioi-medvedevin-ja-halosen.html
  33. http://juhamolari.blogspot.com/2010/08/miksi-heidi-hautalaa-ei-pistetty.html
  34. http://juhamolari.blogspot.com/2010/12/suomi-isanmaamme-syntyman-muistolle.html
  35. http://juhamolari.blogspot.fi/2014/03/ben-berl-zyskowicz-ei-ole-kunnon.html
  36. http://juhamolari.blogspot.fi/2014/04/en-mina-kataista-niinisto-ja-suomeakaan.html
  37. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/minge-porgu-go-to-hell.html
  38. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/nashi-chetveronogie-druzya.html
  39. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=2743795932682081684&postID=1393600560007713509
  40. http://juhamolari.blogspot.fi/2013/04/vaadin-hautala-ja-nekrason-krpn.html
  41. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/epapyha-sotahenkinen-kultti.html
  42. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/balttian-suurlahetystojen-epapyha.html
  43. http://web.archive.org/20120506060640/antifasistit.blogspot.com/2009/03/viro-latvia-ja-liettua-hyokkaavat.html
  44. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/kiittamattomat.html
  45. http://nakokulma.net/index.php?topic=3094.1125
  46. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/balttian-suurlahetystojen-epapyha.html
  47. http://juhamolari.blogspot.com/2009/07/viro-on-valtio.html
  48. http://nakokulma.net/index.php?topic=3094.msg61340#msg61340
  49. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=2743795932682081684&postID=1734410096404146955
  50. http://juhamolari.blogspot.com/2010/04/euroviisut-2010-venajalla-rukoillaan.html
  51. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/espoon-tuomiokapitulin-tutkinta.html
  52. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/abdullah-tammi-sai-kymmenen-vuoden.html
  53. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/taalla-pohjantahden-alla.html
  54. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/liperit-heiluvat-2332009.html
  55. http://juhamolari.blogspot.com/2009/02/suomen-eduskunta-harkitsee-apartheid.html
  56. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/ylistys-isoisalleni-todelliselle.html
  57. http://juhamolari.blogspot.com
  58. http://antifasistit.blogspot.com/2009/04/venaja-toimintaohjelma-valtioneuvoston.html
  59. http://web.archive.org/20110921234637/antifasistit.blogspot.com/2009/04/prokarelia-lahkolla-on-sadistinen.html
  60. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/eurooppalainen-totuus-kirkastuu.html
  61. http://juhamolari.blogspot.com/2009/05/pyydan-anteeksi-luterilaisen-kirkon.html
  62. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=6547048883474025424
  63. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=6761409463661536448
  64. http://nordeurope.kp.ru/online/news/526711/
  65. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=810502353547028729
  66. http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/suomalainen-media-suojelee.html
  67. http://juhamolari.blogspot.com/2010/02/venajan-surkein-sanomalehti.html
  68. http://juhamolari.blogspot.com/2010/03/kunniaton-sotasyyllinen-ei-tarvitse.html
  69. http://web.archive.org/20110810104705/antifasistit.blogspot.com/2010/03/hirtetaanko-risto-ryti-voiton-paivana.html
  70. http://juhamolari.blogspot.com/2010/04/kristafovits-ja-mallinen-nayttavat.html
  71. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/vladimir-putin-ylisti-paasikivi.html
  72. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/vladimir-putin-ylisti-paasikivi.html
  73. http://juhamolari.blogspot.com/2010/07/safka-t-tarvitsee-urkkijaa.html
  74. http://juhamolari.blogspot.com/2010/09/harjumaalla-oli-peppuleikit-mielessa.html
  75. http://juhamolari.blogspot.com/2011/01/pro-karelia-aluepalautus-karjalan.html
  76. http://antifasistit.blogspot.com/2011/03/tuomiokirkon-portaiden-manaus.html
  77. http://juhamolari.blogspot.com/2011/12/hbl-suojelee-valheen-avulla-mikael.html
  78. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=2743795932682081684&postID=5552176207384096069
  79. http://personal.inet.fi/atk/molari/bezfobi.pdf
  80. http://juhamolari.blogspot.com/2008/09/dissidents-in-finland-in-year-2008.html
  81. http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/kunniakas-suomalainen-antifasisti.html
  82. http://web.archive.org/20120506060402/antifasistit.blogspot.com/2009/03/arnold-meri.html
  83. http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/30/bruno-nahty-liettuassa/#comment-2609
  84. http://juhamolari.blogspot.com/2010/03/natsit-valkotakeissaan.html
  85. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=2148898910490042021
  86. http://juhamolari.blogspot.com/2010/04/ryti-hirteen-puhutti-antifasistien.html
  87. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/risto-ryti-aiheinen-koirankakka-ja.html
  88. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/sinisilmaisen-suomalaisen-miehen-suhde.html
  89. http://antifasistit.blogspot.com/2009/04/antifasistinen-venaja-kirja.html
  90. http://juhamolari.blogspot.com/2009/07/nato-harjoituttaa-ruotsia-ja-suomea.html
  91. http://antifasistit.blogspot.com/2009/05/latvian-kansa-tahtoo-liittya-venajaan.html
  92. http://juhamolari.blogspot.com/2009/04/sairas-kirkko.html
  93. http://juhamolari.blogspot.com/2009/06/bussikampanja-loukkaa-bussikuskeja-ja.html
  94. https://archive.is/20121216053653/juhamolari.blogspot.com/2009/07/laillinen-uhkaus.html
  95. http://juhamolari.blogspot.com/2009/07/saatanalliset-toimet-luzhkov.html
  96. http://juhamolari.blogspot.com/2009/05/kuka-leikkii-vihalla.html
  97. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=2790751491553079042
  98. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=8991332076782318043
  99. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=2148898910490042021
  100. http://juhamolari.blogspot.com/2009/08/kirkko-aikoo-vakavasti-erottaa-minut.html
  101. http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/silminnakijan-tekijat-saisivat-kuohita.html
  102. http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/espoon-tuomiokapituli-menetti-hermonsa.html
  103. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/espoon-tuomiokapitulin-tutkinta.html
  104. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/fsb-vastasi-heti-muslimin-ja-kristityn.html
  105. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/pahan-voittaminen-hyvalla-esivalta.html
  106. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/juhannus-johannes-kataja-oli.html
  107. http://juhamolari.blogspot.com/2010/07/suomi-toteutti-rodullisen-ja.html
  108. http://juhamolari.blogspot.com/2010/07/jukka-mallinen-teki-kolme.html
  109. http://juhamolari.blogspot.com/2010/12/helsingin-tuomiokirkon-tasanteelle.html
  110. http://juhamolari.blogspot.com/2011/05/blog-post.html
  111. http://juhamolari.blogspot.com/2011/09/espoon-tuomiokapituli-ei-tehnyt.html
  112. http://juhamolari.blogspot.com/2009/07/terroristin-mieli.html
  113. http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/leipapappi.html
  114. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/viron-suurlahetyston-edusta-236-ja_24.html
  115. http://personal.inet.fi/atk/molari/bezfobi.pdf
  116. https://www.blogger.com/comment.g?blogID=4327153681284133415&postID=4681788479513571403
  117. http://juhamolari.blogspot.com/2009/08/ainutlaatuinen-selvitys-suomalaisten.html
  118. http://juhamolari.blogspot.com/2010/06/fsb-vastasi-heti-muslimin-ja-kristityn.html
  119. http://juhamolari.blogspot.com/2011/06/abdullah-tammi-vaihtoi-islamilaisen.html
  120. http://juhamolari.blogspot.com/2010/02/pariisin-venaja-kulttuurikeskuksen.html
  121. http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/espoon-tuomiokapitulin-tutkinta.html
  122. Juha Molari: Dokka Umarov sent me a death threat by email
  123. http://antifasistit.blogspot.com/2011/04/kirkkoherra-juha-molarin-puolustajat.html
  124. http://blog.fontanka.ru/posts/90813/